Tarpeellisista selityksistä muuttui ukko puhumaan taivaankappalten vaikutuksesta maahan ja ihmisiin. Mrakot muori pisti silloin tällöin joukkoon muutamia muistutuksia ja myönnytyksiä.
Jos Mars hallitsee taivaalla, tulee tautinen vuosi, ja silloin on ihmisten parasta pitää oikein hyvä huoli itsestään, perheestään, karjasta, hedelmäpuista ja muista omaisuuksistaan. Sellaisina vuosina sattuu väliin niin kauhea kuivuus, että metsät syttyvät itsestään tuleen. Sitä paitsi voi kyllä syntyä kuivuus muistakin syistä, esim. jos täyttää kuolleen päänalusen heinäin sijasta höyhenillä; silloin ei sada ainoatakaan tippaa, ennenkun höyhenet ovat mädänneet maassa. Väliin voi myös ihmisten ahneus olla syynä kuivuuteen; kun maanviljelijä tahtoo saada hyvän hinnan viljastaan, on hänellä tapana joskus, jos hän on ilkeä, kaivaa leipäkakku maahan. Kuivuutta kestää silloin siksi, kunnes joku kaivaa kakun ylös ja polttaa sen tuhaksi. Jos Saturnus hallitsee koko vuoden, niin käy hyvin huonosti. Se on turmiota tuottava taivaankappale, ja onpa onni, että sen ja maamme välillä on niin monta tähteä, muutoin olisi tämä jo aikoja takaperin mennyt aivan pilalle. Jos aurinko on kuningattarena taivaalla, tulee ylenpalttisuus vallitsevaksi maan päällä ja kaikki onnistuu ihmiselle hyvin; sitä vastoin syntyy helposti kuumetauteja: lavantautia, rokkoa, ruusua. Jos kuu on herrana, tapahtuu päinvastoin; silloin kiusaa ihmisiä kylmettymiset, nuha ja yskä, sillä sen vallalla ollessa on luonto kylmää ja kosteaa. Kuusta tulevat kaikki sateet ja rakeet, kaikki kaste ja sumu; se lähettää kosteutensa ensin Jeshtshediin, ja siltä vuorelta virtaa sitten vesi ympäriinsä. Merkurius ei vahingoita ihmisiä; lapsista, jotka, syntyvät hänen vuotenaan, tulee aina ymmärtäväisiä ja hyväluontoisia. Venuksen herruuden aikana vallitsee ilo maan päällä; rakkaus ja onni viihtyvät ihmisten joukossa, eikä minäkään vuonna vietetä niin monia häitä kuin silloin. Jupiter tuo myrskyjä, rajuilmoja, maanjäristyksiä ja muita vaikeita tapahtumia, mutta muutoin on sen vuosi onnellista, ja ihmisillä on aina kylliksi rahoja… J.n.e., j.n.e. kunnes ei isoisä eikä Mrakot muori jaksaneet enää.
Sillä aikaa olivat tietysti nuoret toimessa omalla tahollaan. Palattuaan tupaan, oli Enefa asettunut ikkunan viereen, ja tohtori oli silmänräpäyksessä seurannut hänen perässään.
Aurinko oli juuri mennyt mailleen, hämärä peitti vähitellen maan, ja taivaalle nousi kuu kirkkaana ja loistavana, aivan kuin olisi ollut puhtainta hopeaa.
"Ah, katsokaa kuuta, miten kaunis se on!" huudahti Enefa lapsellisella ilolla; niin onnellinen kuin tänään hän ei ollut tuntenut olleensa koskaan ennen elämässään. "Sillä on aina sellainen tekeminen, ennenkun se pääsee vuortemme yli; mutta, sitten se meneekin aivan toisella vauhdilla! Mutta kuuletteko, kuuletteko, miten Jeshtshedin metsät humisevat? Mitähän ne sanovat toisilleen? Ymmärtävätköhän nekin toisiaan, samoin kuin me ihmiset ymmärrämme toisiamme? Varmaankin; kaikki luonnossa ymmärtää omaa lajiaan, kukka ymmärtää kukkaa, lintu lintua, ihminen ihmistä… Mutta mikä teitä vaivaa? Vapisettehan te — ja minkä tähden te katsotte minuun niin omituisesti?"
"Minua ei vaivaa kerrassaan mikään!" kuiskasi Otik, puristaen kiihkeästi Enefan kättä, joka lepäsi ikkunalaudalla. "Tulin vaan ajatelleeksi sinun esi-isääsi, kuuluisaa lääkäriä, joka pakeni kuninkaallisen linnan joutavista huveista ja hemmottelevasta ylellisyydestä ja rakensi, itselleen majan erämaahan ja asui siellä sen kanssa, joka vaatimattomuudellaan ja hyveillään miellytti häntä monta kertaa enemmän kuin kaikki hovin mielistelevät kaunottaret… Ja minun mielestäni hän oli maailman viisain mies!"
* * * * *
"Jos ette keksi parempaa huvitusta täällä vuoristossamme, niin pistäytykää tänne ja rupatelkaa jonkun aikaa meidän kanssamme", sanoi isoisä tohtorille, kun tämä heitti jäähyväisiä Betlehem-käynnin jälkeen. Selvää on, ettei tohtori kutsuttanut itseään kahta kertaa. Joka päivä tuli hän vierailemaan metsänrajaiseen pieneen mökkiin.
Hän ei ollut koskaan käynyt missään sellaisella ilolla, ei koskaan tuntenut itseään niin onnelliseksi, eikä hän ollut missään viihtynyt niin hyvin kuin siellä. Joka kerta kuin hän astui kynnyksen yli, valtasi hänet sama rauhan ja levollisuuden tunne, jonka hän oli tuntenut ensi käynnillään, ja joka oli silloin ollut hänelle aivan uusi ja outo. Siihen tuli lisäksi se, että Enefa tervehti häntä aina niin ihastunein katsein, aivan kuin itse maailman pelastaja olisi astunut matalaan tupaan.
Yksinpä isoisäkin alkoi voittaa entiset epäluulonsa, nähdessään, miten vaatimattomasti tohtori käyttäytyi, ja hän sanoi häntä aina kohteliaasti ja ystävällisesti tervetulleeksi. Jenik ainoastaan pysyi kiinni vihamielisyydessään tohtoria kohtaan ja luikki useimmiten tiehensä, heti kun näki hänen tulevan. Ellei hän voinut paeta, istuutui hän johonkin nurkkaan ja näki mieli synkkänä, miten isoisä käyttäytyi yhä ystävällisemmin ja ystävällisemmin "tuota Pragilaista" kohtaan. Se, että sisar luotti tohtoriin ja ihaili häntä, saattoi hänet vielä pahemmalle tuulelle; sydämmensä syvyydessä jumaloi hän uhkeaa, ylpeää sisarta, eikä hän sietänyt ajatusta että sisarta "tuo muuan vetäisi nenästä". "Odotahan vaan", uhkasi hän usein Enefaa, "jonakin kauniina päivänä saat vielä nähdä, minkä lajinen ihminen hän on, ja silloin sinä kadutkin, ettet pysynyt hänestä erilläsi samoin kuin minä."