"On eroitus tytön ja tytön välillä, sinä suosituin kylätyttöjen lemmikki! Tämä on niin hyvätapainen ja siveellinen, että jos hän sallii sinun painaa suutelon kädelleen, niin merkitsee se sitä, että sinä olet antanut hänelle edeltäkäsin kirjallisen aviolupauksen, joka on kymmenen todistajan allekirjoittama. Sinä taidat istua oikealla nälkäparannuksella, poika parka."
Vanha Anka olisi varmaankin puolustanut kiihkeästi Enefaa, jos herrat hänen läsnäollessaan olisivat rohenneet laskea leikkiä hänestä. Mitä Otikiin tuli, oli koko hänen entinen itserakkautensa noussut hurjaksi sitä haavoitettaessa. Pragissa sanottiin siis, ettei hän aikonut ainoastaan naida kyläompelijatarta, vaan että hän, vastustamaton, oli nöyrä ihailija, jonka täytyi ostaa kalliilla hinnalla pieninkin suosionosotus! Sitä hän ei voinut sietää! Sehän ei ollut totta — se oli äärimmäistä panettelua!
"Olisipa se aivan minun tapaistani!" vastasi hän hartioitaan kohauttaen. Hän inhosi itseään jo edeltäkäsin siitä, mitä hän aikoi sanoa, mutta hän ei voinut muuta. Hänen täytyi vaikka millä hinnalla pelastaa kunniansa; kaiken muun voi voittaa takaisin, ainoastaan sitä ei. Jos sen on kerta kadottanut ihmisten silmissä, tiesi hän ettei sitä saa takaisin.
"Onpa todellakin kummallista, että te, jotka olette tunteneet minut niin kauan, ette ole vielä päässeet perille, etten minä koskaan osta huvejani niin kalliisti. Sanonpa teille totuuden parilla sanalla: minulla oli todellakin kunnia voittaa heti ensi hetkellä tuon tytön sydän — hän rupesi oikein jumaloimaan minua — ja minä olin niin hyväsydämminen, etten työntänyt häntä luotani. Minun täytyy sitä paitsi tunnustaa, että tämä pieni tapaus tuli jotenkin sopivaan aikaan. Voitte kai ajatella, miten ikävä täällä olisi ollut, muuten. Kun minua haluttaa, menen minä nyt ja asetun hänen ikkunansa eteen ja suutelen hänen ruusuposkiaan, mutta tarvitsematta tehdä edeltäkäsin mitään aviolupausta… En ole minuuttiakaan ajatellut rakkautta ja vielä vähemmän avioliittoa… Mutta minua todellakin hävettää, että minun pitää istua ja uskoa tätä teille… Minkä tähden te ette jättäneet minua rauhaan?"
Hänen ystävänsä huomasivat hänen olevan suuttuneena täydellä todella ja he kiiruhtivat vetämään toista virttä. Heidän tarkoituksensa ei ollut suututtaa häntä toden perästä.
"Minkä tähden sinä niin suutut, sehän ei ole ollut koskaan tapasi", nauroivat he. "Eikö vähäinen leikinlasku ole sallittu ystävien kesken? Ei kukaan ihminen Pragissa puhu sinun olevan rakastunut tai aikovan naida, emmekä me eikä kutkaan muut aijokaan tehdä sinusta pilkkaa. Meidän pisti päähämme kiusata sinua, kun teidän palvelustyttönne kertoi meille, että sinä joka ilta menet tervehtimään tuonne metsässä olevaan tupaan, jossa taitaa olla sellainen tyttö, joka hänen kertomuksensa mukaan on täydellisyys itse. Tunnemmehan me sinua kylliksi, jotta tiedämme, että jos oletkin ruvennut hänen kanssaan pieniin asioihin, niin olet tehnyt sen ainoastaan ajan ratoksi. Miten sinä voit edes luulla, että me täydellä todella epäilimme sinun aikovan naida kyläräätälin tytön, tai mikä se ukko liekään ollut!… Ei, Otik, tänään sinä et ymmärtänyt leikkiä! Voit kernaasti hankkia tänne maljan punssia, niin tyhjennämme sen ja unohdamme nuo tyhmyydet."
Otik ei uskonut, että se, mitä he olivat sanoneet, oli ollut heidän omia päähänpistojaan, mutta hän oli kuitenkin iloinen siitä, että he näyttivät aikovan lopettaa sukkeluutensa ja johtaa keskustelun toisiin asioihin. Hän veti helpotuksen huokauksen ja toivoi vaan, että olisi voinut yhdellä kertaa ja samalla karkoittaa tämän lyhyen hetken mielestään.
Hän nousi mielellään ja avasi oven, aikoen huutaa Ankaa. Mutta sanat kuolivat hänen huulilleen. Muutamia kummallisia ääniä tunkeutui hänen korviinsa vinniltä, ja hän huomasi puolipimeässä Jenikin, joka nojautui ääneensä nyyhkyttäen porraskaiteeseen.
Mrakot muori oli käyttänyt tätä tänään Ankan apulaisena tarjoamisessa. Hänet oli lähetetty ylös viemään täytettyä oluthaarikkoa, mutta oli odottanut oven ulkopuolella, kunnes Anka tulisi ja ottaisi sen häneltä, sillä hän oli liiaksi kaino uskaltaakseen itse mennä vieraiden luokse. Sitä paitsi oli Anka pyytänyt häntä viipymään siellä siksi, kunnes hän tuli korjaamaan ruokaa pöydästä, sillä silloin soveltui hänen hyvin kantaa alas lautasia. Odottaessaan hän oli tullut tahtomattaan kuunnelleeksi keskustelua, ja vaikka hän ei olisi kuunnellutkaan alusta alkaen, olisi hän luonnollisesti tehnyt sen heti, kun hän alkoi ymmärtää, että se koski hänen omaa sisartaan.
Tällä kerralla pelästyi tohtori Jenikiä yhtä paljon kuin Jenik oli pelästynyt tohtoria, hänen tuodessaan ruusu- ja liljamehua.