"Minä en voi mitenkään antaa tämän mennä menoaan", ajatteli hän, "minun täytyy asettaa jotenkin, että pääsen erilleni näistä painajaisista ja saan vielä tänä päivänä puhutella Enefaa. Minä menen hänen luokseen iltapäivällä, kuten tavallisesti, jotta hän näkee, ettei minulla ole huono omatunto, vaikka tiedän, että tuo kirottu poika onkin mennyt valehtelemaan jos mitä minun niskoilleni. Se on oleva vaikea hetki, mutta minun täytyy kestää se, ei auta. Enefa rupeaa tietysti itkemään ja valittamaan ja antaa minulle runsaasti nuhteita ja soimauksia, mutta, kuten sanottu, minun täytyy kestää Niin kauan kuin voin, kiellän minä ja sanon, että Jenik on kuullut väärin, mutta jos se ei auta, niin sanon suoraan, mistä syystä minun täytyy pitää salassa suhdettani häneen. Hän ei tunne minun maailmaani, joka on monessa suhteessa hyvin huono ja halveksittava, mutta jossa minä nyt kuitenkin elän ja johon minun siitä syystä täytyy alistua, tahdonpa sitten tai en. Hän ei aavista, minkälaista naurua sellainen yhdistyminen kuin minun herättää — ei olisi puoleksikaan niin vaarallista, jos hän olisi ollut kapakkatyttö tai tanssijatar. Ihmiset herkeävät aivan yksinkertaisesti kunnioittamasta minua. Tämä minun täytyy hänen antaa selvästi ymmärtää, ja silloin hän kyllä huomaa, etten minä voinut tehdä toisin; on kai meillä velvollisuuksia itseämmekin kohtaan. Sitten minä kerron hänelle tuumani, että käytämme matkoihin sen ajan, jona hänen on opittava suuren maailman vaatimuksia. Jotta hän näkisi minun tarkoitukseni olevan rehellisen, puhun minä isoisän kanssa asiasta ja tunnustan hänet ukolle kihlatukseni. Mutta heidän täytyy luvata minulle, että pitävät asiaa vielä jonkun ajan salassa."
Tehtyään tämän suunnitelman, alkoi tohtori täytellä vieraidensa laseja jos mahdollista vielä ahkerammin kuin he itse olivat tehneet aikaisemmin. Lopulta he voivat tuskin seista jaloillaan. Lepertelevin kielin ilmoittivat he haluavansa mennä maata hetkeksi. Tohtori, joka ei toivonut muuta, saattoi heidät heidän huoneeseensa eikä jättänyt heitä, ennenkun kuuli heidän kuorsaavan. Kun hän oli varma, etteivät he heräisi vähällä, kiiruhti hän kiireisin askelin Enefan luo. Jos se kielikello Jenik todellakin oli saattanut jotain harmia aikaan, niin laitettiin nyt taas kaikki hyvälle kannalle.
* * * * *
Kun tohtori tuli Podhaiskyn mökin luo, näki hän ukkovaarin menevän metsään päin.
"Jos Enefa on nähnyt minut ja lähettänyt pois ukon, niin täytyy minun valmistautua nuhdesaarnaan, joka riittää", ajatteli Otik, pakoittaen itsensä hymyilemään.
Hän astui tupaan ja katsoi hämmästyneenä ympärilleen; huone oli tyhjä. Enefan pöydällä ikkunan vieressä oli kaikki ylösalaisin, ja sen vieressä lattialla tohtori huomasi jotain mustaa — joukon vaatteita, luuli hän. Vasta katsottuaan tarkemmin, huomasi hän, että se oli Enefa itse. Enefa puoleksi makasi lattialla, pää tuolin nojassa, ja kaikesta päättäen oli hän jo kauan ollut tässä asennossa. Nähtävästi se ei ollut satunnainen, vaan oli hän vaipunut siihen, jonkin kovan, aavistamattoman iskun satuttamana.
"Sinä itket!" huudahti Otik ja täynnä hellyyttä ja levottomuutta kiiruhti hänen luokseen.
Enefa avasi silmänsä — ne olivat verestävät, ja nähtyään tohtorin sulki hän ne niin äkkiä, kuin niihin olisi pistetty tulikuuma rauta.
"Minä olen jo itkenyt kylliksi", vastasi Enefa liikahtamatta.
"Mutta mitä sitten on tapahtunut? Oletko tullut sairaaksi siitä kun viimeksi tapasimme?"