"Minä olen tehnyt päätökseni siinä suhteessa", vastasi Otik; "minä aijon antautua jollekin alalle, jossa minulla on toiveita saada etevä asema." Ja taaskaan hän ei ajatellut muuta kuin Enefaa. Miten se oli ärsyttävä koulumestaria, jos tämä saisi kuulla, että hän, jota Enefa oli sanonut arvottomaksi palvelemaan ihmiskuntaa, oli vaikuttavassa virassa ja että hänellä oli monen ihmisen kohtalo kädessään!
Setä hykerti tyytyväisenä käsiään.
"Silloin sinun on valittava virkamiesura, jota minä sitä paitsi olen neuvonut sinulle jo kauan", sanoi hän. "Sillä mikä onkaan asianajaja? Ei mikään muu kuin hyvästi palkattu palvelija. Tosin hänen toimensa on paljoa tuottavampi kuin virkamiesala, mutta sitä ei sinun tarvitse ajatella; kunnia ja menestys on kaikki, mistä sinun tarvitsee huolehtia. Minä toivon voivani pian auttaa sinut päämaaliin, sillä minulla on monta vaikuttavaa ystävää ja puoltajaa; minä autan mielelläni heitä, ja siitä syystä hekin auttavat minua puolestaan — ainahan se mäki velkansa maksaa. Tietysti se tulee sinulle maksamaan vähäisen, jos tahdot päästä pian ylennetyksi. Mutta menoihin kai sinä et katso. Joku aika täytyy sinun luultavasti palvella palkattakin päästäksesi sitä pikemmin päämäärääsi."
Otik nyökäytti innokkaasti päätään ja antoi sedälleen vallan toimia niinkuin tämä näki parhaaksi; pikainen menestys oli pääasia, eikä tehnyt mitään vaikka se veisikin suuria summia. Hän oli jo näkevinään itsensä jossain korkeassa virassa vähän matkan päässä kotipaikastaan. Viimeksi mainittuhan kuului ohjelmaan, sillä silloin oli Enefa saava alituiseen kuulla puhuttavan hänestä ja täytyi hänen alituiseen muistaa, että Otik se oli seudun mahtavin mies — monen kohtalon herra.
Päivällä ei tohtori ajatellut muuta kuin miten hän voisi kostaa Enefalle; Enefa oli hänen mielestään hänen katkerin vihollisensa ja häntä hän vihasi koko sielustaan, tai ainakin luuli sitä tekevänsä. Mutta tuskin oli yö tullut ja uni sen mukana, ennenkun kaikki muuttui. Unessa näytti hänen mielestään kaikki olevan ennallaan; hän oli vielä vuoristossa ja eli onnellisia, iloisia päiviä Enefan vierellä. Hän istui vanhassa mökissä Enefan ja isoisän luona, näki miten viimeiset päivän säteet, jotka olivat tunkeutuneet esille puutarhan lehtien lomitse, hajoittelivat kultasia säkeniä Enefan kumaralle päälle ja sysimustille palmikoille, jotka kaunistivat kuin ruhtinaallinen ruunu hänen päätään. Hän näki Enefan omassa huoneessaan, silloinkin kultaisen päivänvalon ympäröimänä, ja kuuli hänen ylpeällä, väräjävällä äänellä kertovan esi-isistään, jotka kaikki olivat olleet hurskaita miehiä ja jotka elivät Jumalan tahdon mukaan. Välistä tuntui hänestä siltä, kuin kukka, pehmoinen, tuoksuva ruusu, olisi hipunut hänen otsaansa pitkin, ja silloin hän tiesi, että se oli Enefan käsi.
Millä vihalla hän muistelikaan näitä unia sitten herättyään! Hän tahtoi päästä niistä erilleen hinnalla millä tahansa ja heittäytyi sellaisiin hurjasteluihin, että hänen toverinsakin ihmettelivät ja tuumasivat hänen menneen liika kauaksi. Mutta ei mikään auttanut; palasipa hän miten räyhäävistä huveista tahansa, aivan huumeuksissa naurusta, melusta ja viinihöyryistä — hän oli tuskin ennättänyt vaipua unen helmaan ja päästänyt haaveet irralleen sielussaan, ennenkun hän taas eli onnellisia suloisia päiviä vuoristossa, ja koulumestari oli hänen uniensa kaikkivoipa kuningatar.
Sillä aikaa oli setä puuhassa. Joka päivä sai Otik maksaa tuntuvia summia milloin mihinkin lahjaan jollekin vaikuttavalle ylimykselle, jonka suosio voitettiin kokemusten mukaan parhaiten sellaisilla keinoilla. Vanhan tapansa mukaan pisti setä samalla puolet saadusta summasta omaan taskuunsa. Ei kai kukaan voinut pyytää, että hän palvelisi veljensä poikaa ilmaiseksi; hänellä oli perhe, hän alkoi vanhettua, ajat eivät olleet yhtä hyvät kuin ennen, ja hänen täytyi ajatella vanhuutensa päiviä.
"Asiasi on niin hyvällä kannalla kuin suinkin", selitti hän melkein joka päivä. "En tosin luule sinun vielä tällä viikolla saavan määräystä; mutta kauan se ei viivy — kaikki on hyvällä kannalla."
"Tänään minä olin osastopäällikkö D:n luona", sanoi hän kerran, "hän otti minut ystävällisesti vastaan ja lapasi tehdä hyväksesi kaikki voitavansa. Mutta ellen erehdy, on hänellä erityisiä toiveita sinun suhteesi. Minä kerroin hänelle tietysti, minkälainen asema sinulla on, ja heti kun hän sai kuulla, että sinä olet rikas ja naimaton, enentyi hänen herttaisuutensa kaksinkertaiseksi. Hänellä taitaa olla kotonaan veljen tytär, jota hän koettaa kaikilla tavoin naittaa, vaikka se ei ole vielä tähän saakka onnistunut."
Otik hörpisti korviaan; hänelle juolahti mieleen uusi, loistava tuuma.