1885.
HENGEN TASAVALTA.
Kun yksi hallitsi kansoja, oli yksi kaikkien sortaja, hän ainoa puntari oikeuden oli holhooja ihmisten.
Tään yhden tahtoa tirannin, joka "luojan armosta" valtoihin oli päässyt kai, sitä seurattiin, sen tahtoa peljättiin.
Jopa vihdoin muudan viisastui, tään yhden tahtohon kiivastui: "ken valtahan tuommoisen hirviön on päästänyt, heittiön?"
Näin huusi yksi. Ja toisetki ne orjuudestahan virkosi: "Niin aivan! mistä hän oikeuden sai sorroksi toisillen?"
Ja vihdoin kansakin tulistui, ylivaltijas sortui, kukistui. Maat' itse kansa nyt hallitsee, muka onnesta nautitsee.
En huoli tuosta mä onnestaan; oli ennen sortaja yksi vaan, nyt joukkiot suuret, tuhannet, lyö vangiksi aattehet.
Jos yht' en tahdo mä valtijaa, satakuntaa en myöskään sortajaa: ken kerran joutuvi kahleihin, hän orja on kuitenkin.
Tasavaltaa hengen mä taistelen, yks'valtaa älyn minä intoilen: ain' olkoon yksilön vapaus oma lausua vakuutus.