Väinämön kantelo, jällehen uusi, raikkahin riemuin helkkyen sois! Hurmaten kuulisi kankahan kuusi, honka ja koivukin korvana ois:
Niin — joka koittaa kahlehin voittaa, kohta sä niele, pirstaksi lyö! Pauhulla Ämmäkin laulua soittaa, kilpesi olkohon: vapaus, työ!
Näin kuului Ämmän pauhu, näin soitto sorja sen ja sitä ijät kaiket se laulaa kansallen. Jos kansa joskus torkkuu, ei kuohus torkukaan, vaan yöt ja päivät laulaa vapauden lauluaan.
1884
NEIDON MIELET.
I.
Uljas on Pohjolan kankahan koivu, kaunis ja uljas on harjulla mänty, uljaampi näitä on korvessa kuusi. Kaikista uljain, kaunihin myöskin on minun mielessä lemmitty sulho.
II.
Lyhyt on Suomessa talvinen päivä, lyhempi Pohjolan kesäinen yöhyt, lyhytpä myöskin on nuoruuden aika. Lyhinpä sentään on immestä ilta, jonka hän sulhonsa sylissä viettää.