Kuin pyörivi pyörteessä kaarna, ei nielua virran se vältä — niin maailman pyörteessä häilyn mä myös, en kuilua kuoleman vältä.
1893.
TALVITUNNELMA.
Haihtuu riemu, vaihtuu onni, hukkuu usko, luottamus, kuluu kulta, pettää toivo, kuihtuu kaunein kukoistus.
Sammuu tähti, lientyy taivas, kuivuu lähteen suonikin, taltuu tuuli, voipuu aatos, päättyy päivyt valoisin.
Katoovaist' on kaikki täällä,
suoltuu vyyhti elämän.
Miks mä muista poikkeus oisin?
Luonto täyttää tehtävän.
Tullos siis, sä rauhan neiti, kylvä lunta sydämmeen, tyynnä niinkuin talven luonto käyn sun syliis ikuiseen.
VÄSYKSISSÄ.
Nuor' oisinko minäkin ollut, tuli-intoa uhkuillut ja toiveinko rintani tuorein ois kerran se kohoillut?
Ja aiturin laillako aatos myös mittasi taivaat ja maat, ja raivosi sortoa vastaan — miss' ajat on tarmokkaat?