KUIN HUOLIVI KUUTAMON KULTAINEN VYÖ.
Kuin huolivi kuutamon kultainen vyö tuon tumman tunturi-lammen, niin valaiset mieleni mustan yön sinä hellällä vienoudellas.
Läpi kasteenhelmien hymyilee sulopäivyen koitossa ruusu, niin myös läpi lempesi kyynelten sun sielukas, sininen silmäs.
Kuin kesäisen taivahan ruskot vain läpi auerharsojen hohtaa, niin hieno ja lämpönen purppuravuo luo ruusuja poskesipäille.
Kuni vierivän virran ulpukka vain on valkea, raitis ja puhdas, niin olet, oma kultani armaisin; lumen kanssa sä kiistata taidat.
Kuin lauhkea tuulonen keväimen on tuores ja lämmin ja hellä, niin lie sinun morsius-suudelmas oi, jospa sen kohta mä saisin!
NIINKUIN MERTEN MYRSKYSÄILLÄ.
Niinkuin merten myrskysäillä laine toistaan tavoittaa, vuoroin vuoreks kuohahtaapi, vuoroin laaksoks lankeaa.
Niin mun mielein aallokossa riemut, murheet vaihtelee, suistuu milloin syksyn yöhön, milloin taivoon taistelee.
Laine suuri, lakkapäinen vaatii synkän syvänteen, valo kirkas keskipäivän luopi vahvan varjosteen.