Jussi astua töpösteli rappusten eteen ja hommausi juuri ottamaan vastaan antimia kun Janne piilostansa pistihe esiin.
"Mamma, pyytäkää te Jussia ensin tanssimaan mustilaista … pyytäkää mamma!… tanssikaahan, Jussi, ensin mustilaista, niin sitte saatte…" toimitti hän.
"Ole vaiti sinä, karkulainen, vai tänne sinä olet jo piilottunut…"
"Muttilaitta, mamma, muttilaitta…" pyyteli pikku Liisukin nykkien mammaansa hameen kupeesta.
"Vai muttilaitta te tinäkin tahdot, no jos Jussi tahtoo tehdä tälle pikku Liisulle mieliksi ja tanssii mustilaista, niin käyn minä lantinkin noutamassa … eli käyppäshän sinä Liisu siitä mamman kirjoituspöydältä kymmenen penniä, niin olet hyvä lapsi."
Pikku Liisu jo mennä haiveloi äidin asialle, kynnykset ne kyllä yrittelivät aina vastukseksi heittäytyä, vaan niistä kun pääsi, niin sitten se paremminkin sujui. Kaukaista ei viipynytkään ennenkuin jo tulla kupitti lantti kourassa ja viimeisen kynnyksen pärjättyään huusi: "mamma, tättä te on!"
"Kiitoksia, hyvä lapsi, kiitoksia! No jos Jussi nyt tanssii, niin Liisu antaa lantin…"
Jussi katsasteli vähän epäileväisesti Janneen ja Anttiin, joihin kumpaiseenkin hänellä oli kehnonlainen silmä. Sitten hän kohautti housujaan vähän ylemmäksi ja alkoi laulaa jonkunlaista kuivaa nuottia, johon muka oli mustilaiskieliset sanatkin: "Apas peiliposki tukka kieroo, Entos sarna sokka vieroo j.n.e."
Ja sitä laulaessaan hän uneliaasti ja veltosti ruumistaan hetkutteli ja vanhoja kenkärajojaan nakkeli ja yhteen kopsautteli. Eivät malttaneet pojat totisina tuota kauan katsoa. Pian purskahti Janne hillitsemättömään nauruun ja Antti jälkeen. Ja pikku Liisu se oikein hyppi ilosta mamman ympärillä ja kättään huiskuttaen huusi: "muttilaitta! muttilaitta!"
"No jo nyt piisaa, Jussi, tuoss' on ruokasi portailla ja sinä, Liisu, annappashan se lantti ukolle!" puheli ruustinna, joka väkisellä oli koettanut nauruansa pidättää.