Ja kuta suuremmaksi kävi melu ja iloisemmaksi mieli, sen paksummaksi paisui savupilvi ja miesten päitä jo pehmeästi kierteli.
Kovaksi rupesi käymään jo rähinä … ja äänekkääksi, ett'ei omaa ääntänsä kaikin ajoin tahtonut kuulla. Yhteen kaikuun kun näet kukin olisi halunnut sanottavansa sanoa … eivätkä tahtoneet toiset kuuntelemaan taipua. Puheita oli pidetty … jokainen oli nyt muutaman tuutingin juotuaan tullut siihen päätökseen, että hänen puhujalahjansa eivät saa käyttämättömäksi jäädä kuten erään miehen leiviskä ennen muinoin … ja niinpä ei ollutkaan puutetta muista kuin kuulijoista.
"Hiljaa, pojat! Yrjö pitää puheen!…" huudettiin joukosta.
"No se oikein, Yrjö, annappashan kajahtaa, sinulta se kuitenkin parhaiten käypi!" ylisteli joku toinen.
Ja innosta sekä viinistä hehkuvana nousi Yrjö Alve seisomaan, yskähti pari kertaa ja lusikkaa hiljalleen lasissansa kierrätteli, ennen kuin alkoi. Ja puhuessaan hän lasinsa pohjalla pöytää höyläsi ja ruumistaan edestakaisin huojutteli.
"Hyvät herrat!"
"Mitkä herrat? Tovereitasi toki lienemme", kähisi muudan, jota ankarimmin puhetauti näytti vaivaavan.
"No niin, toverit, veljet! Tunnemmehan historiasta, miten kirkko ja valtio ovat erikseen elostaneet muutamin ajoin ja miten hallitsijat jonkun vaaran uhatessa liittäysivät kirkkoon tehden n.k. valtiokirkon. Tämä näetten on ilmoisen ikänsä hallitusta, jopa yksivaltiuttakin kannattanut. Yhdessä nämä sitten ovat yksilöä orjanaan pitäneet ja vapaampia liikkeitä tukehuttaneet…
"So, so, elähän tässä vain kovin rupea", varotteli jo muudan papiksi aikova.
"Mutta eihän voitane kieltää inkvisitsioonin olemassa olleen, eihän voitane kieltää uskonvainon sytyttämiä sotia käydyn, Hugenottein vainoja y.m., väittääkö joku ne valheeksi? Luullakseni ei. Näin on yksilön vapautta kohdeltu ja kuitenkin on löytynyt miehiä, jotka polttorovioista ja kidutuksista huolimatta ovat uskaltaneet olla tosia sanoissaan ja vakuutuksessaan. Se on suurta, se on jaloa ja ihmettelyämme ansaitsevaa. Luuletteko, että nykyään semmoista voisi ilmestyä, luuletteko?"