Mahtavana kilisteli Sandbergin Ville pöytäkelloa. Ja tuossa oli jo kyypparikin.
"Hvad' falls?…"
"Om vaktmästaren är god och hemtar oss nya tutingar!"
"Jahah!"
Ketteränä kierteli kyyppari pöydän ympäri ja nokki pienet konjakkikarahvit tarjottimelle ja vesikannut ja muutamia sokeriastioita. Ja pian höyrysi taas nuorten miesten nenäin edessä kuuma tuutinkivesi … siinä niin lämmittävän huurun kasvoihin toi … ja karahviineissa kuulteli niin viattoman ja viettelevän näköisenä ruskea konjakki…
Siinä sitä sitten taas istuttiin lasien ääressä … ja puheltiin ja puheitakin pidettiin… Ja savupilvi ei enää ollutkaan miesten päiden yläpuolella … alas oli laskeutunut ja koko joukkokunnan pehmoiseen verhoonsa kierittänyt.
Iloinen oli ilta … Eljaksen päivänä … Lönnrotin muistoksi!…
III.
— Oli satanut koko edellisen päivän ja näyttipä siltä kuin sitä yhäkin kestäisi. Ilma tuntui niin raskaalta ja pilvet juosta jollottivat niin tasaisesti pitkin taivaan lakea, eikä aurinkoakaan näkynyt.
Mutta oliko mahdollista, että Vapun-päivä, tuo kau'an odotettu ja toivottu päivä tämmöisenä valkeneisi? Kylläpä sitten ei tarvitsisi koko päivää vuodessa ollakkaan, jos se tällaisena tulisi. Vaan sitäpä se ei tehnytkään: kirkkaana paistoi päivä pilvettömältä taivaalta Vapun-päivän aamuna ja tuulen henki oli puhaltanut pois tuon rasittavan raskaan ilman. Ja kahta vilpoisemmalta ja hauskemmalta se nyt tuntuikin, sillä pelko huonosta päivän-vietosta oli muuttunut riemuksi.