"Kuuleppas, veli Yrjö, muistatko sinä sitä iltaa … siitä nyt on jo toistakymmentä vuotta … puh … kun kaikki istuimme tässä samassa huoneessa illanvietossa. Me olimme silloin kärsineet tappion Ylioppilas-kunnassa — — puh — — ja sinä pidit silloin niin peevelin kauniin puheen siitä, miten oikeutta puh — — ja totuutta ja vapautta aina on — — polettu ja koettu kuristaa, vaikk'ei se ole koskaan onnistunut eikä nytkään ole onnistuva, sanoit sinä — —"
Yrjö istui ajatuksiinsa vaipuneena, veteli pitkiä savuja ja kattoa kohti puhalteli ja partaansa siveli. Hyvin muisti hän sen illan ja monta, monta muuta samanlaista … niin ja "nachspielit" ja Eljaksen päivät ja kaikki…
"Mutta olit sinä aika totuuden sankari siihen aikaan, Yrjö! Etkö muista, kun minä sinua aina sillä nimellä kutsuin? Mutta nyt olet sinä valtion palveluksessa niin kuin me muutkin syntiset ihmiset ja saat koreasti pitää suusi tupessa, ett'eivät niskaasi hyppää… Et sinä uskonut minua silloin, mutta niin se käypi, että ne semmoiset puheet totuudesta ja pahuudesta ja vääryydestä y.m. ne aikaa myöten kuolevat huulille tai jäävät hampaiden ta'a … varsinkin kun on perhe ja lapsia elätettävinä… Mutta niinhän tuo lie maailman meno, mitäpä me niistä … silloin haaveksittiin ja unelmissa elettiin … nyt ollaan valveilla, mutta — nukutaan kuitenkin! hah! hah! hah! Mut heit' hiiteen tuo surullinen muotos'! Vaktmästare, psss, psss! har du öron, du din — — —!"
Siihen lennähti kyyppari. "Hva' falls?"
"En flaska likör och par flaskor vatten!"
"Jahah!"
Hetkessä olivat sileiksi ja särmäkkäiksi hiotut liköörilasit taas nestettä täynnä; mutta ei vain tahtonut Lulle ystävätänsä saada iloiselle mielelle, vaikka hyvinkin koetteli.
"Kuuleppas, anna sinä entisten muistojen nyt olla, Yrjö … tyhmästipä teinkin kun rupesin niistä juttelemaan, mutta johtui vain se totuuden into mieleen. Vaan sehän haihtuu kuten muutkin innottelut ja unelmat … eikä siitä sen enempää! No kippis, bror!"
Vaistomaisesti otti Yrjö lasin käteensä ja kilisti, katsahti sitten ulos ja Eljaksen iltana tehtyä lupaustaan muistellen huokasi:
"Mutta se oli kuitenkin minun kaunein unelmani; joka — murtui!"