ILKKA (istahtaen oikealle): Niin, "silmät merellä ja korvat metsäss'" on olleet retkellämme meilläkin, sen varmaan uskot, rakas Katri parka!
KATRI (kyynelten välistä): Niin, sen ma uskon. Mutta, kiitos Herran, ett' ootte jälleen meidän turvanamme, näät —
ENS. TALONPOIKA (ehättäen väliin): — huonot viestit ehtii aina kuulla; — Tääll' onhan tänään naittajaiset Kirstin, sun tyttäres, ja Maunu huovin tässä; niin ollut on sun oma tahtos, Jaakko!
ILKKA (Kirstiä ja Maunua kätellen): Niin oikein, lähtiessä lausuin kai, ett' oisi naittajaiset näihin aikoin; ma usein matkallani muistin sen — siis tänään … (jatkavat puhetta).
KONTSAS:
Mutta kuules, eukkoseni,
et tulomaljaakaan sa meille tarjoo?
Kai lienee oltta vielä Kontsahassa?
KONTSAHAN VAIMO: On äsken pantua; mut lailla muiden ma varron sanaa rakkaan ruhtinaamme.
POUTTU (lyhyesti):
Se kuuluu miehille, ei akkaväelle.
KONTSAS: Niin kylläkin … sen ehdit vasta kuulla: nyt maljat reilaan riennä laittamaan! (Vaimo menee). On kaksi tupaa meillä muhkeata: siis alle orren käykää, kumppanit ja arvon isännät! Näät maljain ääress' on asioista haastaa mieluisampi — ja niinhän vaatii vanha tapa myös.
(Kontsas lähtee muutamain kanssa tupaan, toisia hajautuu maantielle).
PALO: No, juodaan sitten matkan päättäjäiset, niin polttaakin jo kurkkuani taas!