KATRI: Niin, yhtä kansaa kai, mut ihmisiä me kaikki ollaan, tietää taivaan Herra!
MAUNU (innoissaan): Niin, kansaa yhtä, jolle johtajiksi on varmaan kutsuttuna pohjalaiset!
ILKKA: Sa lausut sen, mit' itse aattelin — kas, pohjolaiset, toisiin verrattaissa, on lujat tarmoltaan ja taitavimmat, kun aika suureen vaatii toimeen, jossa voi olla kokonaisen kansan onni.
KATRI:
Mut onni rauhan töissä yksin on!
ILKKA:
Hm, rauhan kyllä, laissa turvatun.
KATRI: On ohje ylimmäisin ihmisyys ja onnetonten auttavainen viisaus — mut voima suojaks suotiin heikompain.
ILKKA (katsoo pitkään häneen): Niin, voima suojaks heikompainsa, niin — (kovasti) ma olen voima, heikon suojaks luotu.
KATRI:
Mut katso silloin, ett'et itse sorra!
ILKKA (miettii): Sen täytyy oikein olla, rinnassani niin käsky kuuluu … (nousee) nyt on tieni selvä.
(Kontsas tulee tuvasta hieman liikutettuna, oluttuoppi kädessä).