KIRSTI (naurahtaen): Sa niinkö luulet?… Pojan tahtoisin ma hälle synnyttää … tää suureks kasvais ja taaton kolhut kostais ilkiöille!
KATRI: Voi, sua lapsiparkaa, kostotöiile sa syntymättömän jo uhroaisit! Niin, suokoon Herra, että äidiks saisit, mut poikas rauhantöihin synnyttäisit — (huokaa) on Ilkkalassa työtä hälle kyllä!
KIRSTI:
On liiaksikin!
ERÄS VAIMO: Mauno ennen pitkää taas aivan uuden veistää, pellot kyntää, kun rauhan töille jälkeen mellakan hän joutaa!
KIRSTI: Joutaa, milloin joutaa, niin, kun koirat suuhun syö, mink' antaa pellot! (Nousee kivelle ja katselee tielle). Hoi, äiti, hoi, jo kaukaa metsän taitse ma joukon tänne palaavaksi nään!
KATRI (nousten): Näät palaavaksi … mutta isäs onko ja miehes myöskin?… Entäs huovijoukko!
(Vaimot lähestyvät).
KIRSTI (kurkotellen): On isä sinilakkinensa, on, ja Mauno kupeellansa Poutun kanssa, — ei seuraa huovit, meidän miehet vain!
KONTSAHAN VAIMO (ikkunasta):
Ja Kontsas onko?
KIRSTI:
Häntä en mä nää!