MAUNU: Ja sata huovia, mun liittolaista, on mulla varmaa miestä; aseineen he yhtyy johdollani Ilkan joukkoon.
ILKKA: Kas, sepä oiva juttu, tuohon käteen, sa kunnon vävymies; vai vaimos nuoren siis hennot jättää, henkes voi se maksaa.
MAUNU:
Niin voi, mut vaaran tullen minä yksin,
ma sotilasko syrjään hiipisin!
Sit' en ma voi, ja sit' ei sallis Kirsti.
ILKKA (lyöden häntä olkapäälle): Siin' olet, lempo vieköön, oikeassa — niin, sit' ei sallis Ilkan Jaakon tyttö.
MAUNU (Ilkalle): Sun poissa ollessas ma heille kerroin, mit' oli tehneet marskin miehet nuo — ja silloin kumppalit jo kauhistuivat ja valan käsin nostetuin he vannoi, ett' tietäs seuraavat he kuoloon asti!
POUTTU: No, sen jos vannoivat he kumppalille, ma siihen luotan. Mutta rantaseudut ken nostattaa, ma heistä huoli en.
ILKKA: En minä myöskään, ranta-Ruotsin miehet on eriseuraa, marski säästää heitä.
KONTSAS (rykäisten): Ja toinen ääni heill' on kellossansa — ma heidät tunnen, rantaruotsikot.
POUTTU:
Siis rantaruotsalaiset jääkööt pois!
KAIKKI: Pois!