PIRI: Niin, miesten kesken Ilkkaa soimattiin, kun ei hän kylläks meidän ryöstää anna ja järjestystä joukoltamme vaatii.
PALO: Vai sillä lailla … nytkös ollaan siis jo tultu siihen asti! Mutta lempo hän vaatiikin jo liikaa meiltä, Ilkka; ken tänään tiedä ei, jos hengetönnä ja koiran ruokana jo huomenn' on, se tahtoo nauttia ja ryöstää sen, mi häntä miellyttää… En, saakeliste, ma lähde sotaan vuoksi vieraiden, jos en ma juoda saa ja hauskutella!
PIRI (itsekseen):
Niin vallan hullua ei haasta hän.
PALO: Ja ryöstämäänhän tänne lähdettiinkin; miss' aatelit ja rikkaat tavattais, ne pakoon lyötäis, talot poltettaisiin ja liiat ryöstettäisiin heiltä pois, ett' itse tuntea he kerran sais, mit' onpi köyhyys, kurjuus, tosi nälkä!
PIRI: Tuo kaikk! on totta, Perttu; mutta Jaakko hän retkeämme toisin silmin katsoo: hän rikkailt' ottais, antais köyhillen ja omaisuutta maassa tasailis ja Klaun jos lyödyks sais hän meidän kautta, niin koittais meille uusi onnen päivä.
PALO: Niin, semmoinen ol' alkuansa tuuma, mut se on unta, aamupuhteen unta — (Kiukkuisasti). ja miks hän säästi sitten Liuksialan? Se monen mieltä tuiki katkeroitti.
PIRI:
Mut Pouttu lähteissämme sanoi näin:
Kun siellä on leski Eerik kuninkaan,
ja häll' on poika, prinssi Kustaa, niin — — —
PALO:
Ja joka kulkurina maita kiertää? (nauraa).
PIRI:
Mut poika sentään on hän kuninkaan.
PALO:
Mut mitä perhanaa hän meihin kuuluu?