VINIKKA:
Ne omattunnotkin on monenlaiset!
ILKKA: Ne juuri monenlaiset ovatkin ja juuri siks on oikeus pyhä, siksi ei herkin vaaka ole kyllin herkkä. Mut minä uskon, uskon oikeuteen, ja joll'ei päälläs häilyis kuolon miekka ja täyttymässä elon mittas ois, niin tuolle paikalles ma herjauksistas sun lävistäisin niinkuin korpikonnan.
VINIKKA:
Niin, kaikki uhrasit, mut henkes säästit!
ILKKA (ärjästen): Pois väisty rietas ruoja silmistäni, vai kadehditkos multa elämääkin? Sen toistaiseksi säästi taivaan Herra, mun halvan kautta joka työnsä täyttää.
VINIKKA (syrjään): Jumalan kiitos, häll' on usko vielä — se minulta jo ammoin mennyt on! (ääneen). Siis kotiin lähden, viestit sulta vien; mut muista, Jaakko, vehkeet ympärilläs sun vaanii henkeäs!
ILKKA:
Sa korjaa luus —
VINIKKA: Sen kohta teenkin, mutta joukossas on Savon miehet ynnä hämäläiset jo riitaa tehneet meikäläisten kanssa; jos sun he pettää, mennä henkes voi!
ILKKA:
Jos menee henki, menköön tanterella!
VINIKKA: Kun henkes antanet, on mittas täys — ja silloin uskoo sinuun kansa jälleen.
(Lähenevää laulun loilotusta).