ILKKA: Kuolinhetkes itse sa tiennet parhaiten … kun aika täyttyy, niin rukki seisattuu ja kaikki loppuu.
VINIKKA: Niin, niin se on ja juuri niin, mut sentään tok' kotipirttiin kuolen mieluummin; siis laske matkaan minut, kotiin tahdon.
ILKKA: Ka, tee kuin tahdot: toinen tielle kaatuu ja toinen vuoteellensa kylmettyy. (Kaivaa povitaskustaan paperiliuskan). Kas tuoss' on suojakirjas, jonka alla on Kontsahan ja minun puumerkit, se ota huomaas, jatka matkoasi ja vaimolleni, jos hän elää vielä, vie multa tervehdykset; sano vain: viel' elää meissä usko oikeuteemme!
VINIKKA (ottaa lipun ja tarkastelee sitä): Vai täm' on suojakirja? … kiitos, Jaakko, mut miksi on tää lippu ruotsalainen?
ILKKA:
Se merkitsee, ett' oot sa siukka mies.
Ja nyt on tuossa ties — ja ruokas kerjää
tai koita syömätt' olla — hyvästi!
(Kääntyy poispäin).
VINIKKA: Mut kuules, Jaakko, suo mun varoittaa: ma paljo murinaa oon kuullut täällä, kun käyt sä ankaraksi…
ILKKA: Ryöväreille ma olen ankara … ja yksin tein se roistojoukko joutais seuraksesi.
VINIKKA: Vois silloin pieneks käydä oma seuras, kun julmaks, ylpeäks ja ankaraksi he sua sallii: "leiriin herrojen jo Ilkka siirtyy, kun ei ryöstää anna, ja sit' ei tehdä anna siksi hän, kun itse herraks kerran nousta tahtoo!"
ILKKA (tuijottaa äänetönnä Vinikkaan, kunnes lausuu): Häh, perkelekö kurjan ramman haahmoss' on tullut kiusaamahan miestä, jonka elämä haudan partahalle saakka vain tähtää oikeutta? Kurjempaa en ivaa kuullut vielä konsanaan kuin kuulen nyt, kun kuolevainen raukka mun sättii siitä, etten ryöstää anna ja tehdä maailmata kurjemmaksi? Minäkö herraks pyrin, minä, minä, minä, jok' uhrasin jo kaikki päällä maan, ett' omatunto vain ja sielu jäi.