ILKKA (miehille):
Mut joku teistä hänet kuolleeks väitti?
ENS. TALONPOIKA: Ka, lempo tietköön enää mistään mitään, jos haudastansa noussee kuolleetkin; — mut renki kertoi niin ja autio ja tyhjä tullessamme oli pirtti ja kun ei nähty, kuultu isäntää, niin…
ILKKA (kiivaasti): — — sinä hengen hältä valhettelit ja tekoon tuonoiseen sait minut sillä! Ma oonkos pääksi pantu ryövärein ja avosuiden, valhekielisten, jotk' erota ei oikeasta väärää? Ja kaltaiseksenneko minutkin te tässä tekisitte? piru vie, näin joudunhan ma ryöväriksi itse! Mut sitä mainetta en tahdo ma, vaan välin suoraks kanssa Virpeläisen viel' ennen aamua ma tahdon laittaa.
KETTUNEN:
Ja miks' ei kohta, että tyyntyy hän.
ILKKA:
Mut jos on matka sinne pitkäkin?
KETTUNEN: Se näkyy tästä … tuolla vaaran alla — ja Mauno kyllä sinne tietää tien.
ILKKA: Se lienee selvintä … siis, Kontsas veikko ja sinä Mauno, tulkaa … pian jälleen me palajamme … väärytt' en ma kärsi.
(Ilkka, Kontsas ja Maunu menevät oikealle).
KETTUNEN (hetken vaitiolon jälkeen): No, miehet, tuommoinenko omatunto se sodat johtaa? Tuolla tuittupää hän rientää jo … ja mua kohta uskoi ja öiseen aikaan läksi leiriltänsä — hän onko mielestänne täysipäinen?
TOINEN TALONPOIKA: Vaan mitä hemmettiä? Kettunen, sinähän valhettelit hälle, kelmi; nääs Virpeläinen sittenkin on kuollut.