ILKKA (kumppaneilleen): Kas niin, kun vahtivaihto yöks' on tehty ja etuvartijat on paikoillansa, niin levätkäämme aamunkoittoon asti! Mut humalasta taikka räyhinästä ken yöllä tavataan, hän varokoon, ett'ei hän kaulahans' saa hirttonuoraa. (Tyytymättömyyttä miesten kesken). Häh, mitä murisette siellä, miehet? Ett' olen liiaks ankarako teille? Mut huomispäivä hengentärkki on: se juuri ratkaisee, jos ensi vuonna me viljan pelloiltamme puida saamme tai Turun kuoppatornin kammioissa kuin kurjet kuollaan nälkäkuolon kautta; se ratkaisee, jos oikeus elää maassa ja talonpoika turvaa nauttii lain tai jos hän onkin luontokappaleita ja leikkikalu kuulun Noki-Klaun.
KETTUNEN (astuen teeskentelevästi esille): Niin, huomispäivä kai sen ratkaisee, jos elää laki taikka ryöstövalta; mut ehkä oikeutta jo tänäänkin sun kauttas saada voisi syyttömät?
ILKKA: Sit' ovat multa aina saaneet he — siis kelle teistä väärin tehty on?
KETTUNEN: Kas, tuolla tullessani vastakkain sai äsken Virpeläinen vaikeroiden, ett' ovat rosvot vieneet maljan hältä, niin, hopeaisen, kalliin maljan.
ILKKA (ymmällä):
Häh?
Ja kuka vaikeroi?
KETTUNEN: Ka, Virpeläinen, se sama, jolt' on malja varastettu.
ILKKA (kääntyen toisiin):
Ei, hän on kuollut!
KETTUNEN:
Kuka?
ILKKA:
Virpeläinen.
KETTUNEN: Ei suinkaan kuollut vaikeroi ja noidu ja tämä kiros, että seinät kaikui.