KETTUNEN (kielevästi): Ma, jalot herrat, tunsin kohta teidät; nää täss' on pohjalaiset, Palo, Piri, tää Kukkonen taas Hämeen mies ja minä, min' olen savolainen, Kettunen.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Ja miss' on Ilkka sekä Yrjö Kontsas?
KETTUNEN: Niin, nekö? Mitäs heistä … heille sattui juur' asioita tuonne naapuriin. Mut muuten sota meill' on yhteinen ja rauhastakin neuvotella tässä siis voimme ilman heitä. Meitä paitse ei Ilkka sotaa jatkaa voi ja siksi…
ABR. MELKIORINPOIKA (Kurjelle): He on siis poissa. Sitä paremp' on se meidän asialle. Puhukaa!
KURKI (voudille): Niin, vapaamminhan käypi puhe näin. (Miehille). Siis: marski Fleming tähän veljessotaan on kyllästynyt, rauhaa tarjoo teille ja linnaleiristä ja veroistanne hän teitä armahtaa … muut riidat kaikki jää ratkaistavaks itse kuninkaan, kun keväämmällä Ruotsiin saapuu hän, jos —
PIRI: Linnaleiristä hän vapauttaa ei meitä voi, kun ennestänsä vapaa on siitä Pohjanmaa.
KURKI: Ja verot uudet hän antaa anteeks teille.
PALO: Laittomat ne ovat olleetkin jo alkuansa.
ABR. MELKIORINPOIKA: Te elkää turhaa ylvästelkö, miehet, vaan harkitkaa ja kotiin kääntykää, kun rauhaa tarjoo teille riikin marski, jonk' onpi sotajoukot valtakunnan ja puolellansa itse Sigismund.
PIRI: Niin, häll' on sotajoukot, meillä kansa, ja kumpi taistelussa vihdoin voittaa, sit' emme vielä tiedä.