KONTSAS: Piikatyttö ei mitään varmaa tiennyt, isäntänsä vain metsään taikka koskeen menneen luuli.
ILKKA: Se miehen viisaankin saa suunniltaan, kun kaikki ympärillä valhettelee. Ken tietää enää, kuka kuollut on ja kuka elää…
KONTSAS:
Syy on Kettusen.
NOITA (astuen esille): Ja minä elän vielä, se on varma, ja minä mieleiseni varjelen.
ILKKA: Vai täällä hiivit taas, sa vanha noita, ja raajaruhjoiks multa miehet noidut.
NOITA (silmää iskien); Niin, minähän ne noidannuolet ammun — ja minun nuolet sattuu aina kohti.
ILKKA (naurahtaen):
Sun myrkkytaikoihis en usko enää,
kun tuonoin taikomasi puukkokin
Keijärven kievarissa taittui multa.
NOITA (viekkaasti): Ka, jos et sinä usko, uskoo muut — ja (hiljaa) jonkunhan on kannettava syy, kun syyttä kuolema ei tulla saisi.
ILKKA:
Siks saatkin vapahasti tulla, mennä.
KONTSAS: Mut minä pelkään tuota noitaruojaa, hän miehissämme uskon lamauttaapi ja kun on usko mennyt, menee tarmo. Ma hänet karkoittaisin täältä pois.