TOINEN PALVELIJA: On kohta ruoka-aika, jalo herra, ja siksi päättynee kai istunto.
PIETARI JUUSTEN:
Ja kuinka näyttää käyvän lähetystön?
Min näköinen on herra Kankaisten?
TOINEN PALVELIJA: Viel' äsken tyynnä istui hän ja kuuli, kun puhui Laukon Kurki.
PIETARI JUUSTEN:
Entäs muut?
Kai Kurjen lauluun yhtyi Teijon herra?
TOINEN PALVELIJA:
Hän äänetönnä niinkuin muutkin istui.
PIETARI JUUSTEN:
Ja marski itse?
TOINEN PALVELIJA: Niinkuin ukkospilvi, hän pöydän päässä punoi viiksiänsä.
PIETARI JUUSTEN: Vai punoi viiksiään, siis jyrähtää myös kohta ukkonen, siit' olkaa varmat. (Kovaa ääntä kuuluu perältä). Kas, nyt mä marskin äänen selvään tunnen, se soi kuin tykkein jymy kaukainen ja sanat kuulia on kanuunain. Ei kestä niitä Louhisaaren linnat, ei kuulu Kurjen kukerrukset silloin ja sarvet nilelleen käy Horninkin, (kuuntelee). Kas niin, nyt: "ulos!" huutaa marski — "pois käsken linnasta ma kuninkaan nyt teidät Kaarlo herra Kankaisten!" Voi saakeli! (kuuntelee) Ei kuulu hiiskahdusta! Ei kenkään tohdi häntä puolustaa — nyt herttua sai kerran sarven täyteen — Ahaa, jo kuulen jonkun askeleita.
(Tulee etualalle, asettuu suoraksi).
HOVIPOIKA (lyö oven seljälleen, niin että näkyy sali, jossa
Suonien aatelistoa istuu pitkin penkkejä; huutaa):
Jalosukuisen Kankaisten vapaaherran ratsu on satuloitava!