(Odottaa siksi, kunnes hänen jäljessään rientävä Kaarlo Horn
on tullut näyttämölle, jonka jälkeen ovi suljetaan. Yksi
palvelijoista rientää heti ulos ja pihalta kuuluu huuto:
Jalosukuisen Kankaan vapaaherran ratsu tuokaa!)
KAARLO HORN (tulee kalpeana ja kiihkoisana nopein askelin):
Mun hansikkaat ja kypäräni tänne!
PIETARI JUUSTEN (viittaa palvelijoille, jotka heti rientävät oikealle): Te poisko linnasta jo matkustatte siis, jalo herra?
KAARLO HORN (istahtaen uuni-rahille, selin Juusteniin): Niin, mun täytyy rientää — kai avovettäkään ei kauvan kestä.
PIETARI JUUSTEN (ivallisella kohteliaisuudella): Sven Maununpoian sekä Ribbingin kai ratsut satuloida myöskin saa?
KAARLO HORN (jyrkästi):
Ei, ei he toistaiseksi linnaan jäävät.
(Palvelija tuo kypärän ja hansikkaat. Horn panee kypärän päähänsä ja alkaa, jalkojansa uunin edessä lämmitellessään, vetää hansikkaita käsiinsä; itsekseen).
Kuin viekas kettu on tuo Suomen karhu — hän ensin ärsyttäin mun kiivastutti ja hyödyksensä käytti hedelmät. Ja mikä häväistys! Mä olen varma: nuo herrat tuolla meidän kuninkaasta on kaikki samaa mieltä niinkuin minä. Ja Fleming myös hän kyllä tyysti tietää, ei sovi meille heikko Sigismund, Vaan hän on viekas; hänen oma valta näät nousee, laskee kanssa kuninkaan ja siksi vastustaa hän meitä aina. (Heristää kädellään ovelle päin), "Nur abzuwarten", sanoo Erik Sparre — sa makaa talvi, karhu, pesässäs, mut kevään tullen ehkä katsotaan, ken täältä lähtee, kuka linnaan jää! (Nousee ylös). Te, vänrikki, kai voitte näyttää tien luo Ebba rouvan?
PIETARI JUUSTEN (ivallisen kohteliaasti): Kyllä, jalo herra — tien palvelija tietää lyhimmän!
KAARLO HORN (katsoo tuimasti Juusteniin):
Id verum: qvalis rex, talis grex.
Siis, vänrikki, ma sulkeun suosioonne!