JUHANA FLEMING: Vie helvettiin sa autuutesi, raukka, kun pelkäät akkaa niinkuin sutta lapsi.
TOINEN HUOVI: En pelkää kahden jalan kulkevaista, en sutta, ahmaa enkä kontiota; mut sarvipääll' on omat aseet hällä, ja velholla on ventovieras voima.
ENS. HUOVI: Jos oli ihminen se, joka karkas, niin tuonne itsekään ei uskaltanut!
KOLMAS HUOVI: Lie ollut sarvipäisen seuraa hänkin, kun linnan muurit eivät kestäneet.
ENS. HUOVI: Ei siitä vankilasta ihmiset tok' ennen päässeet…
TOINEN HUOVI: Totta, Kiesus auta, hän oli noita hänkin — Pohjanmaalta!
JUHANA FLEMING: Te kurjat raukat, lemmon jänishousut, nyt noita teist' on joka vanha akka ja poppamies, ken vain on pohjolainen! Ma teille näytän, mik' on voimakkaampi: tuon velhon taika vaiko Ruotsin rauta; kun muut ei tohdi, tohtii Fleming aina!
(Vetää miekkansa ja aikoo rynnätä ovelle, mutta samassa rientää esille):
GOTTSCHALK FLEMING: Sa olet nuori, suvun viimeinen, ja Pohjan puukolla on varma kärki; siis salli mun se tehdä, Juhana, mun elämälläni on vähemp' arvo!
(Syöksee miekka kädessä tupaan).