JUHANA FLEMING (mutisten): Hän etsii kuolemaa, siis Aune Juusten on minun sentään. Hyljätty on hän!
(Huovit ovat peitsinensä väistyneet molemmin puolin kujanteeksi ja seisovat kalpeina jännityksestä. Pitempi äänettömyys. Korpit ronkkuvat vuorella. Muutamat tulisoihdut ovat sammuneet, niin että yö on aika pimeä. Juhana Fleming seisoo vasemmalla, paljastettu miekka kädessä. Vähän ajan perästä palaa Gottschalk Fleming kalpeana mökistä).
KAIKKI:
No?
GOTTSCHALK FLEMING: Kauhun paikka! Ken jos mennä tahtoo, hän sinne menköön, min' en toiste mene!
ENS. HUOVI:
En minä myöskään!
KOLMAS HUOVI:
Enkä minä, en.
TOINEN HUOVI:
Mut kumma vain, kun hengen velho säästi!
GOTTSCHALK FLEMING: Hyi, elkiänsä! Käärmeet maassa ryömi ja lautehilla lemmon lonkareita!
(Kaikki huovit katselevat toisiansa ja muutamat alkavat jo hiipiä pois),
JUHANA FLEMING (joka epäillen on velipuoltansa katsellut, itseksensä): Ma häntä epäilen; niin kumma ilme on silmissänsä — tai lie pelko lyönyt ja naaman vääntänyt kuin valhe vääntää.