HORN (jatkaa): Jos minulla ei olisikaan se Kunink. Majesteetin käsky, joka minulla on, niin ei minun kumminkaan sopisi täältä pois lähteä, minun kun on talot ja kartanot täällä Suomessa, tässä maassa olen elinaikani sotaväen parissa ollut ja suomalaiseksi kasvanut. Te kyllä tahtoisitte minulta riistää sen vallan, jonka kuningas minulle uskonut on, niinkuin tuonoinkin Aksel Kurjen aioitte sijalleni panna. Mutta minulle on tämän toimen kuningas uskonut, ettekä sitä minulta voi te eikä teidän kaltaisenne ottaa. En ole minä velkapää tottelemaan teitä enemmän kuin te minua; en ole teidän kyytimiehenne enkä aio välittää hölyn pölyä kaikesta siitä, mitä te minulle kirjoitatte vastoin Kunink. Majesteetin käskyä, sillä te olette minun vertaisiani ja jos tulevat mun vertaiseni ja jotakin käskevät, niin lyön heitä päähän —
LEJONHUFVUD (hypähtäen ylös): Tuo, lempo vie, on liikaa röyhkeyttä ja nöyryytystä vaatii moinen mies!
HORN: Niin, ennen kivenkin voi sentään siirtää kuin marskin järkisyillä taivuttaa, sen itse näätte nyt.
STENBOCK: Hän yksin meistä noin tehdä voi ja tehdä uskaltaa, vaikk' antoi meille samoin Sigismundus maakunnat hallita kuin Flemingille. Me kaikki hältä tässä kadehdimme, mit' oli kullakin, mut mistä kaikki me luovuttiin kuin heikot, veltot raukat. Klaus Suitian on meitä voimakkaampi, ken moittii häntä, moittii itseänsä.
LEJONHUFVUD: Mut tässä loukkaa marski neuvoskuntaa ja käyttää humalaisen huovin kieltä; ken häntä puoltaa, laittaa kuningasta, näät neuvoskunta kuninkaan on laitos.
STENBOCK (tiuskasten):
On valta marskillakin kuninkaalta.
LEJONHUFVUD:
On käskyvalta, vaan ei koiran virkaa!
STENBOCK (kiihkoissaan ärjästen): Sä hilli kieles, Raaseporin kreivi, ei ole koira hän, mut mies hän on!
BIELKE (joka on puhellut Brahen kanssa, sillä aikaa kuin
Horn on tutkinut paperiansa):
No, jalot herrat, moista kiihoitusta
ei linnassansa salli herttua!
HORN (katsellen kirjettä): Jos sallii jalot herrat, luen loppuun, on yhtä ylväs allekirjoituskin: