[44] Medan-iltamiksi (Les soirées de Medan) kutsutaan niitä yksityisiä kokouksia, joita realismin kuuluisin edustaja Zola noin kymmenkunta vuotta sitten piti nuorten hengenheimolaistensa kanssa asunnossaan Medan'in pienessä kaupungissa lähellä Pariisia.

[45] Mitä näissä kokouksissa oikeastaan tehtiin, sitä on vaikea parilla sanalla sanoa. Maxime du Camp kertoo, että "il n'est question d'art, de philosophie, d'histoire, de poésie qui ne soit agitée dans le Cénacle", ja että hän kysymykseensä, mitä siellä ylipäänsä tehdään, sai Gautier'lta vastaukseksi: "(on s'occupe) de tout, mais je ne sais guère ce que l'on disait, parce que tout le monde parlait à la fois". [Théophile Gautier, Paris 1890, s. 361]. Paul de Musset taas tietää, että niissä "le temps se passait en lectures et en conversations littéraires dans lesquelles tout le monde paraissait être du même avis, bien qu'au fond il n'en fut pas toujours ainsi"… Myöskin oli Cénaclelaisten tapa tehdä "promenades du soir, où l'on allait voir le soleil se coucher, ou regarder le vieux Paris du haut des tours de Notre-Dame". [Biographie d'Alfred de Musset, s. 71].

[46] Katso Maxime du Camp: Théophile Gautier, Paris 1890, siv. 38-39.

[47] Ainakin oli se Mérimée, joka Hugon toi mukanaan rva Clarken salonkiin (V. Hugo raconté, Paris 1885, T. II. s. 239).

[48] Katso V. Hugo: Histoire d'un crime, T. II Paris 1884, sivut 24-25 sekä 41-42. ("M. Mérimée était naturellement vil … ce plat écrivain de talent. — — Je quittais cet honnête et courageux homme; je vis venir à moi tout le contraire, M. Mérimée, etc.")

[49] Hugo oli v. 1862 pitänyt Belgiassa erään puheen, jonka Mérimée oli lukenut sanomalehdissä: "Quel dommage — kirjoittaa hän tämän johdosta 'tuntemattomalle' — que ce garçon qui a de si belles images à sa disposition, n'ait pas l'ombre de bon sens, ni la pudeur de se retenir de dire des platitudes indignes d'un honnête homme!… Il n'y a ni fond, ni solidité, ni sens commun; c'est un homme qui se grise de ses paroles et qui ne prend plus la peine de penser". (Lettres à une Inconnue T. II. s. 201-202). Useissa muissakin kirjeissä lausuu Mérimée samanlaisia ajatuksia Hugosta.

[50] Victor Hugo raconté T. II. s. 238 (Paris 1885).

[51] Tavallinen seuraleikki yhteisissä illanvietoissa oli tähän aikaan anagrammein sommitteleminen. Hugo, joka Mériméen tyyliä piti mallikelpoisena, teki hänen molemmista nimistänsä anagrammin "Première prose", joka saavutti kaikkien läsnäolevain tunnustuksen.

[52] Tätä lausetta on myöhemmin usein käytetty, mutta kaikille näyttää sen alkuperäinen käyttäjä olevan tuntematon. Mirecourt panee lauseen Guizot'n suuhun (Les Contemporains T. 74, s. 35); Tourneux, joka sitä vähän muuttelee, sanoo Gust. Planchen sitä ensi kerran käyttäneen, j.n.e. Asian oikea laita on kuitenkin se, että mainittu kohta tavataan Globe-lehdessä maaliskuun 3 p:nä v. 1829. Kirjoituksen alla on nimimerkki C. M, joka ei voi tarkoittaa muuta kuin lehden teaatteriarvostelijaa Charles Magnin'ia. — Vertaus on muuten nähtävästi saanut alkunsa Horace Vernet'n "Mazeppa" nimisestä taulusta, joka oli näytteillä salongissa v. 1825 ja johon aihe oli saatu Byronin samannimisestä teoksesta.

[53] Näihin aikoihin ilmestyivät näet Fauriel'in suorasanaiset ja Lemercier'n runopukuiset käännökset uuskreikkalaisesta kansanrunoudesta, sitä paitse käännökset Ossian-lauluista ja Cid-romansseista, rva Belloc'in kääntämä kokoelma servialaisia kansanlauluja y.m.