[396] Katso Lettres à une autre inconnue, s. 4, ja Lettres à M. Panizzi, T. II, s. 82, jossa Mérimée antaa seuraavan arvostelun ystävävainajastaan: "Il n'est pas facile, en effet, de trouver un homme d'esprit et de tact comme Morny, plein de bon sens et de décision".
[397] Lettres à M. Panizzi, T. II, s. 155.
[398] Maailmannäyttelyä varten v. 1867 antoi hän Théophile Gautier'lle, Moniteurin kirjallisuusarvostelijalle tehtäväksi valmistaa kertomuksen Ranskan runoudesta aina vuodesta 1830 nykyaikoihin saakka toivoen tästä käyvän selville, että kirjallisuus ja runous hänen hallitusaikanaan oli melkoisesti kehittynyt. Gautier ottikin tehtävän suorittaakseen, mutta lopputulos hänen kertomuksestaan (Rapport sur les progrès de la poésie française depuis 1830) olikin se, että runous toisen keisarikauden aikana oli mennyt asteittain alaspäin. Entiset suuruudet olivat joko kuolleet tai maanpaossa ja uusista oli Balzac ainoa nero, mutta raskaan esitystapansa vuoksi ei hän ollut suosittu yleisön keskuudessa ja hovissa vielä vähemmän.
[399] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 104.
[400] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 147.
[401] Lettres à une Inconnue T. II, s. 297. — Novellinsa vaiheista kertoo Mérimée vielä seuraavan kuvaavan tapauksen:
Biarritzissa oleskeli tähän aikaan Venäjän keisarivainajan Nikolain tytär, suuriruhtinatax Maria, jonka Mérimée jo ennestään tunsi. Muutama päivä sen jälkeen kuin hän oli lukenut novellinsa keisarinnalle, jolle hän käsikirjoituksensa erittäin hienosti piirretyllä kuvalla varustettuna lahjoitti, ilmestyi hänen luoksensa poliisi ilmoittaen tulevansa suuriruhtinattaren puolesta pyynnöllä, että Mérimée tulisi vielä samana iltana lukemaan hänelle jutelmansa. Mérimée, joka tämän jutun itse kertoo kirjeessään "tuntemattomalle", päivätty 5 p. marraskuuta 1866, lisää: "Je répondis que j'avais l'honneur d'être le bouffon de Sa Majesté, et que je ne pouvais aller travailler en ville sans sa permission" Ja sitten rientää hän heti keisarinnan luo valittamaan suuriruhtinattaren sopimattomasta menettelystä. "Je m'attendais qu'il en résulterait au moins une guerre avec la Russie, et je fus un peu mortifié que non seulement on m'autorisât, mais encore qu'on me priât d'aller le soir chez la grande-duchesse, à qui on avait donné le policeman comme factotum". Mérimée oli kuitenkin tyytymätön ja kirjoitti kiukussaan suuriruhtinattarelle kirjeen "d'assez bonne encre" luvaten sentään saapua määrättynä aikana. Kirjettä tämän asuntoon viedessään tapasi hän sattumalta suuriruhtinattaren, olipa vielä tilaisuudessa tehdä hänelle pienen palveluksenkin ja heistä tuli hyvät ystävät.
[402] Kirje Stapferille on päivätty 10 p. helmikuuta 1869.
[403] Käsikirjoitus löydettiin Tuileries'n linnasta 4 p. syyskuuta 1870 ja julkaistiin L'Independenee belge-lehdessä 7 p. syyskuuta 1871. Myöhemmin on eräs kirjailija de la Rounat muodostellut sen 1-näytöksiseksi huvinäytelmäksi nimeltä "Le petit voyage", jota v. 1868 7 ä 8 kertaa Pariisissa esitettiin. (Le Correspondant, T. LVIII, s. 60.)
[404] Kirje on päivätty 2 p. syyskuuta 1868.