Into työhön, kunto siihen,
Luja tahto, sydän suora,
Avo silmä, vapa aate,
Lempi kansaan, isänmaahan —
Semmoiseksi soisin miehen mielen,
Kieleksensä vielä suomenkielen.
INNOTTA NUORUUS, PÄIV' ON AURINGOTTA.
Te nauratten kun nuori innostuupi,
Tuo raukka oikein sääliksenne käy —
Kun neuvotten te häntä armossanne,
Hän tuota arvostaa ei voivan näy.
On joukossanne kyllä niitä myöskin,
Kuin toivoo, innostua kerran tais,
Niin, rohkeasti sykki silloin rinta —
Mut siitä muistuttaa ei ehkä sais.
Ei liene mieleen, että ajat vanhat
Viel' haudastansa jälleen kutsutaan —
Ja rinnassanne ehkä sentään tuntuu
Kuin outo kaiho sais jo nousemaan.
Se ol'han sentään henkes kulta-aika,
Kun paljo toivoo vielä uskalsit,
Kun elämältä aatetta sä vaadit,
Vaikk' leivän kannikkaan sen uhrasit.
Sä tiedät kyllä: nuoruus, into, toivo
On iät kaiket yhteen kuuluneet,
Ja nuorten into, lämpö, toivo, rakkaus
On edistyksen hyödyks toimineet.
Siks ällös pilkkaa, ällös surkutellos,
Ja armos säästä paikkaan parempaan,
Innotta nuoruus, päiv' on auringotta,
Vuos kevähättä, elon varjo vaan.
Ja vaikka veisais äijät, ämmät kaikki
Tyyneyden virttä, nuor', sun korvihin
Ja vaikka houkuttaiskin tuossa tyyni lahti,
Sä voita velttous, laske laineihin.
Jos tyyniperään kerran maihin maadut,
Sä siihen uuvut, jäntees veltostuu.
Vaan sinä vastaisuuden varma toivo,
Sä muista: jalot vain ne innostuu!