Autuutta hän nuoruuslemmen
Laulussa nyt tulkitsee,
Miten nuortuvi intohimosta,
Koko hengen se hallitsee.
Mut nuoruus rientävi tietään,
Kaipausta se jättää vain,
Pois häipyvi lemmen into
Pian muistona ruskottain.
Tätä laulajatar kuvatessaan
Taas ääntähän vaijentaa,
Värähdellen se kaihoa kertoo,
Kunis heikkona pois vajoaa.
Ja kun ukkonen äkkiä puhkee
Nyt suosio irralleen:
Alttiiksi hän tunteen kielet
Oli saattanut laululleen.
Yhä raivoo suosion myrsky,
Yhä häntä nyt huudellaan;
Kun syttyvi tunteet kerran,
Vähitellen ne tyyntyy vaan.
Mut turhaan vuottavi kansa:
Pois riensi jo mainio maan,
Hän ulkona vilpastuttaa
Sydäntulta ja -tunteitaan.
Oman nuoruutensa hän kertoi,
Oman lauloi rakkauden:
Siks lämpö ja into ja voima,
Siks kyynele kaipauksen.
KÄYNTINI VERSAILLES'ISSA.
(Keväällä 1890).
Versailles'in kevätvihree luonto loisti
Niin väririkkahana silmää hyväillen,
Vain hienon taiteen henkee huokui kaikki,
Mihin mä heittänenkin katsehen.
Kuin kevätkenttä luonnon-voiman laista
Tuhansin turpeestansa kukkaisia luo,
Niin luonut kukkaisina kulttuurinsa
On ihmishenki taideteokset nuo.