Kera lörpöttelevän Rogers'in
Sun kärrihin käydä suovat,
Läpi rahvaan taajahan tunkeuneen
Luo teilauspaikan he tuovat.
Syvä kaikkialla on hiljaisuus,
Kun nouset sä porraspuita,
Sua tuhannet katseet tähtäävät,
Ei huomata uhreja muita.
Jalon, kärsivän, säälivän katsees sun
Näkeväin niin selvähän luulen,
Niin nuorena pyövelin viereen käyt — — —
— »On ferme» — oven luota ma kuulen.
* * *
En tiedä kuinka tullut lien taas ulkoilmahan;
Näin kevät-illan hämärän, ja rusko taivahan
Valosta päivän juorus vain; ol' tyyntä, hiljaisaa,
Ja tunteet nuorta rintaani tuhannet kuohuttaa.
Kuin monta kuolon uhria on vapaus vaatinut,
Kuin monta miestä parhainta sen vuoksi uhrannut
Elonsa ruusut, toivonsa, henkensä kukkivan!
— Voi kun on kallis kuitenkin edistys maailman!
Vapauden kultahe'elmät on hurmeella ostetut,
Vapauden kultakukkaiset verell' on kastetut,
Mut kaikki moiset sankarit ne raivaajoita on,
Nimensä heidän säilyttääkin muiston Pantheon!
MEMENTO MORI.
(Veistokuvaryhmä Lontoon Kristallipalatsissa.)
Rintaan voimakkaasen nojauupi immyt hienon hento, ihanainen, silmissänsä autuus kuvastuupi — tällä hetkellä hän vain on nainen: murheet maailman hän unhottaapi, noin kuin uinahtaa hän tuossa saapi sulhon rintaa vasten. — Elo autuasten tunteen täysi valta yksin on.