MÄ TAHDON TOIVOA.
Läpi pilvisen taivaan tähden nään,
Se kirkkaana vastahan loistaa,
Ja luonnossa tunnen jo tuulispään,
Joka raskahan ilman poistaa.
Ja henkeni nuori se hengittää
Tuot' ilmoa vastaisuuden
Ja toivo se mieltäni jännittää
Ja antavi innon uuden.
Olen toivoni jällehen saanut taas,
En helpolla siitä mä luovu —
— »Mut keskellä toivojen maailmaas
Elä liiaksi niistä sä juovu!»
Jo tiedän tarkoituksesi sun,
Sä miettivä ystävä kulta,
Mut mun käy mieleni taisteluhun,
Miss' tarvis on hengen tulta.
Ja vaikka mun toivehet pilviin sais,
Mist' äkkiä kuiluhun syöstäis,
Niin en minä sentähän neuvoistais
En ainooseenkahan myöstäis.
Mä tahdon toivoa vapauden
Viel' pääsevän varmaan voittoon,
Mä tahdon toivoa valkeuden
Viel' seestyvän täyteen koittoon.
Näät tuota jos en minä toivoiskaan,
Niin murtuis henkeni ponsi,
Kuin kuivunut puu minä oisin vaan,
Mi syöntä on vailla ja onsi.
Siks vieläkin takaa pilvisen vyön
Tuon tähtyen tunkevan uskon,
Näin keskehen raskaan syksysen yön
Luo toivoni huomenruskon.
Harz'in vuoristossa 20/8 1889.