Ota mettä suusta mehiläisen,
Kostontyydykkeeltä nautintonsa,
Viehkeytensä ensi suukkoselta —
Viehkeyttä hurmaavaa et saisi,
Mik' on Annetteni rusosuulla.
Nälkään nääntyvältä leipä riistä,
Viime toivo epätoivoiselta,
Armaat aartehensa saiturilta —
Sitä murhetta et heille saata,
Kuin jos multa Annetteni veisit.
SUUKKOSTEN KESKESSÄ.
Olet impeni hempeä, herttainen
Minut ammon jo hurmannut;
Mikä lienee tenhova voimas sun,
Sitä ain' olen aatellut.
Olet kaunis, kauniita muitakin on,
Ihaninkaan tuskin sä liet,
Mut silmissäin, sulo daimooni,
Sinä kaikilta voiton viet.
Olet kaunis, niin surumielinen myös,
Vaan vallaton toisakseen —
Tuo vaihtelevainen luontees lie
Minut saanutki orjakseen.
Noin parhaillansa kun istuttiin
Sylitysten ja suudeltiin,
Sydän sydäntä vasten kun sykkäili,
Samat tunteet kun tunnettiin.
Sinä silloin äkkiä irtausit
Minun hellästä huostastain,
Kävit murheelliseksi ja kyyneilit
Ja huokasit, huokasit vain.
Mitä mietit? Onnea meidän nyt
Sinä äkkiä epäilit:
Kesä hempein synkeän syksyn tuo —
Niin perhoni pelkäilit.
Vaan vaikkapa maillehen päivyt saa,
Toki koittaa se uudestaan,
Valon vuorottaisuus ja pimeyden
Sehän juuri on siunaus maan.