Tai »pääskynen» jos riemujaan liversi lennossaan,
Hän riemut meille tulkitsi, sai lapset kuulemaan,
Ja »mansikoita» Suonion ja »mustikoitakin»
Kilvalla riensi noukkimaan niin nuor' kuin vanhakin.
Hän Suomen suvut tutkivi ja muinaisuutta sen
Hän ilmi saada koittavi valolla tietehen:
Sen tavat arkipäiväiset, sen juhlat, sunnuntait,
Sen hengen eri astehet, sen kehityksen lait.
Hän tutkii syitä, syntyjä, runouden aarteita,
Hän löytää niistä kansansa, sen poimii aatteita,
Ja kulttuurista kuvan hän silloisen Suomen luo,
Elämän entisaikojen eteemme selväks tuo.
Ja sankar'-laulun luontehen hän parhain käsittää,
Kullervon, Ainon laulut näät hän meillen esittää,
On kyllä itkun arvoinen jo kuolo Kullervon
Sydäntä sentään syövämpi on Ainon angervon.
Ja Sammon sirpaleitakin hän tyystin tarkastaa,
Kunnekka onnen Suomenmaan hän niistä taatuks saa,
Niin löytöhönsä luottaen hän astuu polkuaan
Ja työhön meitä kehoittaa, siin' onni onkin vaan.
V.
Ei harmaapääksi kansoas
Sun suotu palvella,
Et niinkuin kukka kuihtunut
Sä syksytalvella,
Sä miehuudessasi muutit pois —
Työs keskeyneet ken jatkaa vois?
Sun tuntees aina tuliset
Ne vaati vauhtia,
Ja vauhdilla sä riensitkin,
Kun työssä riehuit sa,
Ja kuolemasikin tuommoinen
Oli tempaus äkkipikainen.
Nimekses luota Viipurin
Sä saaren nimen sait,
Sen saaren, jonka luona nyt
Niin kylmän haudan sait:
Näät Suoniosaaren luona on
Myös päättynyt elämä Suonion.
Nuo Suomen lahden lainehet
Nyt töitäs laulakoon,
Ja yhtä Suomee lempimään
Ne innostuttakoon,
Sun laillasi työtä tehtäköön,
Sun muistosi aina eläköön!