Mik'onpi syynä, että silloin aina,
Tää liekki kaksin kerroin leimahtaa,
Kun tuota sammutella pois mä koitan,
Kun tulta tunteen uneen laulahtaa?
On syynä näihin kaksi immen silmää
Niin ihanaista, tumman siintävää,
On syynä näihin kaksi immen huulta,
Niin ruusunpurppuraista, viehkeää.
On syynä vihdoin posken kainot ruusut,
Niin hienot, raittihit, niin tervehet;
— On syynä uhkuava immen rinta,
— Kun mulle hehku ei sen tuntehet!
Sääliä sekin.
Tehtahassa istuu kyyryssänsä
Orpo-poika nuori työtä tehden.
Köykistyi jo työssä hento selkä,
Riutumahan alkoi rinta raukka.
Tuota nähdä ei voi yhteiskunta,
Säälin tunteet ylivallan saavat:
Laki laaditahan tuosta uusi,
Pojat nuoret joka työstä kielsi.
Talvipakkaisessa orpo kulki
Laihan kuihtuneena kerjäellen,
Kunnes näljissänsä tielle nääntyi —
Ihmissäälistä tuo raukka kuoli!
Alppilassa.
Vapunpäivän kunniaksi kaikui
Alppilasta laulu nuorukaisten.
Raittihisti taivahille nousi
Sävel kirkas toivorikkaan joukon,
Joka riemueli huoletonna. —
Syrjemmällä alla varjokuusten
Istui impi kanssa nuorukaisen.
Lemmen liekelmistä hehkui rinta,
Onnen autuudesta säihkyi silmä,
Iki-rakkautta huulet kuiski.
— — — — —