Siis impeni nyt sinä oivallat,
Miks' joskus mä synkäksi käyn:
Miks' joskus mä, kun sinä naurahdat,
Tai riemuitset tahi laulahdat,
Niin kumman oudolta näyn.
Mut anteeksi tuo sinä mulle suo,
Sydän tanner taistelun on.
On mullakin hetkiä, jolloin luo
Sulopaistetta toivon päivyt tuo
Keskeyttäen taistelon.
Sunnuntaina.
Kaunis, kirkas nyt on aamu,
Aamu armas sunnuntain.
Tuolla siintää kirkon haamu,
Kaikuu kellot kumahtain.
Venhot viiltää järven pintaa,
Kaikki kirkkoon kiirehtää.
Valkovaate peittää rintaa,
Juhlahuivit välkähtää.
Minä kurja synnin lapsi,
Astun arkivaatteissain,
Paljas rinta, takkuhapsi,
Eikä pappi aatteissain.
Minä kuljen kukkulalle,
Jolla nurmi vihannoi.
Istun sinne kuusten alle,
Kuulen kuinka kuuset soi.
Kuulen kuinka linnut laulaa,
Kuinka laine loiskuttaa,
Katson kuinka aallot kaulaa
Sulo saaren rantamaa.
Täällä istun yksin aivan,
Enkä veisaa, äännä en,
Näen päällän' sinitaivaan,
Töitä luonnon katselen.
Avaruus mull' armahampi
Kirkon kolkkoutta on,
Luonnon hiljaus rakkahampi,
Kuin on laulut joukkion.