Mutta että silmäs palo,
Joka tunki rintahain,
Oli revontulten valo,
Kylmä, kolkko tietää sain.
Jumalan kestit.
(Mukaelma).
Pidot kerran taivaassa laitettiin,
Kaikk' hyveet kestihin kutsuttiin.
Tuli pieniä, suuria joukottain —
Jumal' kohteli kaikkia armahtain.
Salin ympäri siellä he istuivat,
Hyvämielin haastelit, nauroivat.
Mut kaukana loukossa neitoa kaks
Jumal' huomasi, arvasi vierahaks.
"Nuo toistaan eivätpä tunnekkaan,
Ne mun saattaa täytyvi tuntemaan".
Kädest' saattoi toisen hän toisen luo:
— "Esitellä mun vieras nyt sulle suo,
Hyväntekeväisyys! sekä kiitollisuus!
Kai mielehen teille on tuttavuus?"