Ah niin, ihan säpsähti neitoset,
— Tutut kuink' oli tuollehen vierauneet?
En rakasta tyyntä.
En rakasta tyyniä mä lahdelman,
En lampea aallotonta!
Ikävää on onnikin ainainen,
Ykstoikkoista aika on rauhainen,
Jos myrskyjä ei ole ollenkaan
Ei ollenkaan,
Vaan kaikki on kiihkotonta.
Ei kuulune tyyneys maailmaan,
On taistelu elämän ehto.
Lepo, rauha ne enteitä kuolon on,
On haudan kolkkous kiihkoton —
Tuli, into se suoraa on elämää
Se on elämää,
Jalon, suuren, aattehen kehto!
Kuutamalla.
Istuin kerran taivas-alla
Kuutamalla
Tarkastain,
Kuinka tähdet rauhaisasti,
Armahasti
Tuikki vain.
"Ei ne tunne ihmis-huolta,
Varjopuolta
Elon tään;
Ei ne tunne pettymystä,
Kärsimystä
Ensinkään!"
Näin mä mietin. Toivoskellen,
Kaipaellen
Huudahtin:
"Oi jos oisin tähtö vainen
Taivahainen
Miekkoisin!
Naulitsisin rauhaisuutta,
Murhetuutta
Aina vain,
Tunteheni tuudittaisin,
Sammuttaisin
Rinnassain."
Kaduin kohta mietelmääni:
Sydäntäni
Vaihda en.
Sekä myrskyisätä että
Tyyntä vettä
Soutelen.