Pientä porinaa alkaa pian kuulua salissa. Herrain puolella ollaan jo äänekkäämpiä. Kahvia kannetaan ympäri, tuoleja muutellaan likemmäksi ja puhe alkaa jo päästä vauhtiinsa.
Yksi sija suuressa sohvassa on kumminkin vielä tyhjänä: konsuli rouvineen ja tyttärineen ei ole vielä saapunut, kaikki tietävät hänen tulevan ylhäisimmin ja siis — viimeiseksi! Kaikki muut kaupunkilaiset ovatkin jo saapuneet. Kohta hänen siis pitäisi tulla.
Tuossapa jo ovi aukeaakin. Mahtavana astuu konsuli ja valtuusmiesten puheenjohtaja Svanström saliin, hattu vasemmassa kädessä ja parempi puoliskonsa oikean käden kynkässä… Betty neiti seuraa ujona hiukan jäljempänä … äitinsä jalansijoissa.
Leskirouva Strömfors kiiruhtaa ketterästi rakkaita sukulaisiansa vastaan. Lämpimät kättelyt — konsuli kättelee aina molemmin käsin, niin että laskee vasemman kätensä toisen kädelle ja likistää sitä näin kättensä välissä — aamulliset onnentoivotukset uudistetaan, hymyillään herttaisesti joka taholle, nyökäytellään hieman päätänsä ja niin taluttaa konsuli ja valtuuston puheenjohtaja armaan aviokumppalinsa sohvaan, missä tohtorinna ja pormestarin rouva jo ovat paikkansa valinneet.
Siihen jättää konsuli — yhä kohteliaasti kumarrellen — puolisonsa ja jatkaa sitten matkustustansa herrojen puolelle, mistä sakea tupakan savu jo ilmoittaa miesten istuvan tupakkavaliokunnassa, sillä aikaa kun Betty vaatimattomana hiipii salin vasemmalle sivulle, muiden nuorten neitosten luo, jotka sieltä äänettöminä tätä seuraelämää ihmettelevät.
Nyt ovat siis kaikki vieraat saapuneet. Palvelustytöt rientävät edestakaisin tarjottiminensa kantaen kahvia ynnä muita alustimia naisväen puolella … ja käyttävät he tarjottimia herrojenkin kammarissa. Mutta eivät näytä välittävän kahvista … odottelevat kai jotakin parempaa.
Hetki kuluu. Savu sakenee yhä, mutta seurapuhe yrittää jo hieman laimeta. Pelastavana enkelinä ilmestyy silloin Leena neitsyt ovelle kantaen sisään tuon odotetun, tutun tarjottimen, jolla tyhjät lasit lusikkoinensa kilisevät ja jonka keskellä välkkyy suuri hopeinen kannu mahtavan, kirkasnesteisen ja hymyilevän konjakkipullon rinnalla.
Herroissa huomataan jo vilkkaampia elonmerkkejä. Pormestari rykäisee ja tuprahuttaa entistä sakeamman sauhun sikaristansa; tuomari, joka jo on kerinnyt istahtaa nahkasohvaan, nousee äkkiä ylös muka tupakkaa tavoitellakseen, vaikka oikeastaan vain siksi, ettei luultaisi hänen juuri totilasin tähden siihen ehättäneen, totitarjotin kun näet aina kannettiin sohvan edessä olevalle pöydälle. Lähipitäjän arvoisa rovasti, jonka iloinen, pyöreä muoto ja pulleva vatsa jo mahtoi tietää kaikenlaista hauskaa, ojentautuu rennommasti sohvan selkälautaa vastaan ollen katselevinaan kynttiläkruunun kristallinappuloita, vaikka nurkkasilmällä jo tunnustelee tuon kirkasnesteisen pullon sisällystä: olikohan se vain väkiviinan sekaista anniskelu-tavaraa vaiko edempää tuotua "ehtaa."
Herrojen tehdessä havaintojansa purjehti tarjotin määrätylle sijallensa arvoisan rovastin eteen.
"Herrat ovat hyvät ja panevat lasiin", kehoittaa konsuli ja valtuuston puheenjohtaja sukulaisen isäntävallalla … samalla kun hän tupakkapöydän ääressä selvittelee hopeapislaista syöskumipiippua.