"Kiitoksia, kiitoksia! kyllähän tässä ehditään", vastailevat herrat, vaikka kurkkuja jo mieli kutkuttelemaan.
Konsuli Svanström selvittelee piippunsa; pistää tupakan ja — sytyttää, yritin sanoa, mutta eipä hän ehtinytkään sitä tehdä, sillä hänen tuossa askaroidessansa oli lukkari jo hypähtänyt väliin, raapaissut tulen ja tarjosi nyt erinomaisella kohteliaisuudella tulta konsulille ja valtuuston puheenjohtajalle. "Kiitoksia vain", hymähti konsuli muistaen samalla syyn tähän palvelevaisuuteen, sillä olihan lukkari hänelle velkaa, niin että … jaa, velkojia kohtaan tuleekin aina olla kohtelias, arveli hän itseksensä.
Totikojeet seisovat koskemattomina. Kukaan ei vielä ensi kehoituksella viitsi käydä niiden kimppuun, kaikki katselevat niitä kyllä mielihyvällä, mutta kukapa tässä ensimmäisenäkään!
"No, mitäs herrat ajattelevat … tehkääpä lasinne", kehoittelee konsuli ystävällisellä äänellä. "Pankaa lasiin! Tuomari Malin, rovasti Villman, olkaapa hyvät ja…" kehoittelee hän yhä.
"No, mitäpä tyhjästä kursastelusta", tuumaa arvoisa kirkonpalvelija, panee piippunsa syrjään, nojaa käsikynkkänsä polvea vastaan … ja ryhtyy mieluista nestettä valmistamaan. Ensin pari kolme sokeripalaa — jos useampia panee, niin se pilaa vatsan, selittää hän aina muille — ja sitten vettä lasi puolillensa. Tätä sekoitustansa hän siinä hämmentelee, kunnes viimeinen sirpale sulaa; ottaa sitten konjakkipullon ja vuodattaa elämän nestettä lasin täyteen, jota tehdessään hän miettiväisenä tirkistelee lasiin ja tarkkaa, kuinka tuo kemiallinen prosessi tapahtuu. Hämmennys lusikalla vielä sen lisäksi ja totilasi on valmis. Valmista pitää koettaa. Hyvää oli — ja rovasti ottikin jo toisen kulauksen.
Toiset herrat seurasivat silmillänsä tuota kirkonmiehen puuhaa ja toinen toisensa perästä alkoi saman toimituksen.
Pian olikin kaikilla lasinsa valmis. Muutamilla nuoremmilla oli erityinen punssipullonsa, josta he näyttivät hyvän huolen pitävän.
Kohta alkoivat kieletkin jo höltyä kantimissaan.
Tuomari kertoi kaunopuheliaasti viimeisistä käräjistänsä, tohtori eräistä onnistuneista lääkitystapauksista — ja konsuli ja valtuuston puheenjohtaja uusista mietteistänsä kansalaisten ja yhteiskunnan hyödyksi; että ne ehkä enemmän hyödyttivät häntä itseänsä, sitä hän ei katsonut tarpeelliseksi mainita.
Mutta jättäkäämme nyt vähäksi aikaa herrat lasiensa ääreen juttelemaan asioitansa ja siirtykäämme saliin.