Herrat ostelivat valkeita kaulahuiveja ja hansikkaita. Konsulin rouvalla oli myös hääräämistä ja hyörinää niin paljo, kun piti lapsillekin teettää uudet, mustat takit ja hameet ja "entrata" hieman omaa pukuansa, sillä kuinka voi hän täti Strömforsin suurissa hautajaisissa ilmestyä samassa puvussa, jossa hän jo oli ollut kauppias Siljanderin maahanpanijaisissa! Puuhaa oli todellakin niin paljo, ett'ei konsulitar Svanström olisi paljo muistanutkaan omaa suruansa, elleivät kaupunkilaiset surun valituskäynneillänsä olisi koettaneet herutella hänen itkusuontensa lähteitä.
Vihdoinkin oli hautajaispäivä käsissä. Painetut kutsumuskirjeet olivat lähetetyt jo muudan päivä sitten … havuja oli ripoiteltu leskirouva Strömfors-vainajan portaiden edustalta aina kadulle saakka ja kuusimajan keskellä lavalla makasi vainaja itse kauniisti koristellussa kirstussansa. Kansi oli otettu pois, että uteliaat ihmislaumat saivat käydä katsomassa vainajan kellertäviä kasvoja sielunsa ylennykseksi. Tuo joutava tapa, että asetetaan ruumis kaikkein uteliaiden katseltavaksi oli näet vielä täälläkin kukoistuksessaan.
Kello löi jo 11 ja ihmisiä tulvaili joukottain Strömforsin kartanoon, jossa konsuli ja konsulitar Svanström nyt isäntäväkenä pyörivät.
Kolme viikkoa sitten olivat nämä samat suojat olleet vieraita täpöisen täynnä. Siiloinkin kannettiin kahvia ja viiniä ympäri … kaikille vieraille; … silloinkin istuskeltiin eri ryhmissä … haasteltiin keskenänsä … tupruuteltiin savuja … ja kilisteltiin laseja tuolla herrojen puolella, mistä joskus naurun tirskahduksiakin kuului. Tosin olivat kaikki mustissa juhlapukimissansa … kasvot totisina … ja keskustelu kävi ylipäänsä hiljaisesti ja hillitysti kaikkialla.
Kolme viikkoa oli huomaamatta siirrytty hautaansa likemmäksl ja tuonoinen herttainen emäntä, jolle silloin pitkää ikää huudettiin, oli muuttanut sijansa tuonne ulos … kartanolle, mistä matkaa hautaan oli pitkitettävä.
Salissa puheltiin ihmisen tietämättömyydestä ja mitättömyydestä.
"Noin vähän se ihminen tietää ja taitaa Jumalan tahtoa vastaan", huokasi hurskas neiti Kjällman, joka joka pyhä, vieläpä kaikkina joulunpyhinäkin kävi kirkossa, mistä palattuansa taas torasi piikatytölle sitä uhemmin.
"Mitenkäpä ne ihmisvoimatkaan ylenluonnollisia ihmeitä tehnevät, kun ruumis jo on liian paljo ehtinyt ruutua", lausui tohtorinna närkästyen muka miestänsä loukkaavasta puheesta.
Konvehtien tarjoilu esti kuitenkin pitemmän riitelemisen tästä asiasta.
Herrojen puolella puheltiin minkä mistäkin. Toiset eivät ollenkaan näyttäneet muistavan päivän merkitystä, vaan keskustelivat innokkaasti kohta tapahtuvasta valtiopäivämies-vaalista ja tehtävistä anomuksista, toiset taas puhelivat kaikessa tyyneydessä vuoden tulosta, kaupasta, metsästyksestä y.m. viattomista asioista. Ottipa joku varsin viattoman näköisenä puheeksi myöskin leskirouva Strömforsin testamentin, jonka tiedettiin löytyvän eräässä lippaassa; avain kuului olevan tohtori Gillbergin hallussa.