Noin pystynä päin sinitaivasta
Kun nostat sä uljaan pääsi,
Niin luulisi, jotta jo taimesta
Sun Luojasi vapaaks sääsi,
Ja että sä vehmahan maaperän sait,
Jost' ilman vaivoja ruokasi hait.
Mut kallion kylmänpä kyljestä
Sun kukkea kruunusi nousi
Ja tuulien touhussa myrskyllä
Sun latvasi laulaen sousi,
Mut runkosi vankka se taipunut ei,
Jos lehväsen tuulis-pääkin vei.
Kun luottavan tyyneenä eessäni mun
Tuoss' seisot kuin koskessa paasi,
Teen aatoksissani vertailun:
Jos tuo olis kulturi maasi!
Sen juuret ne kansasi sielussa ois,
Vaan latva se vapaana soutaa vois.
VUODEN VAIHEELLA.
Kuin sokean silmästä kyynel vaan
On ikuisuudesta vuosi:
Mä kyllähän kyynelet vierivän nään
Ja aavistamaan
Ne saattavat syntymälähdettään —
Mut sielun pohjan ja syvyyden,
Ne peittävi terhene ijäinen.
Kun saituri ahnein aarteitaan
Vain ihmissilmiltä vahtii,
Niin salaisuuttahan ikuisuus.
Ei viisainkaan
Voi lausua, mimmoinen vuosi on uus;
Vain henkemme silmähän kangastaa
Tuo kumma ja verhottu kaukaismaa.
Soi tornista torvet jo keskeen yön,
Ne uudelle vuodelle soittaa;
Oi, jospa ne kansani valveuttais,
Niin aljetun työn
Myös henkinen kylväjä päättää sais;
Ja vaikkapa hallakin viljat vei,
Niin Suomeni sentään sortuis ei.
KERJÄLÄISEN JOULUILTA.
Kylmä, kolkko oli jouluilta,
Tuhansittain talven taivahilta
Tähtösiä tuikkaa vilkkuellen,
Tuikkaa parvittain ja yksitellen.
Vinkuu puissa pohjan vinha tuuli,
Luihin, ytimiin sen käyvän luuli,
Varsinkin jos kulkenut lie tuolla
Rauturannan aukealla suolla.