I.
Kaunis ja soinnukas myös
On rastahan raikas laulu
Pohjolan kevään vilpeessä yössä
Kauniimpi soinnulta vain
On ääni mun armahain,
Kun lahdella iltasin soudellaan
Ja vaarojen kaikuja kiusaillaan.
II.
Kirkas ja hempeä myös
On vilkkuva ehtoontähti,
Mi kuutamon kilvalla taivaalta välkkyy
Kirkkaampi, hempeempi vain
On silmä mun armahain,
Kun koivujen kalveessa kisaillaan
Ja lempemme tunteita kuiskaillaan.
III.
Tarkka ja tunteva myös
On äityen kuuleva korva,
Kun lasta hän syysyön helmasta vartoo —
Tarkempi-kuuloinen vain
On sentähän armahain,
Kun rannalla iltasin istuissaan,
Hän vuottavi aironi kolketta vaan.
1893.
MÄ SUUTELIN HÄNTÄ JA ITKIN.
Kera kultani rantoja kuljeksin
Ohi kumpuen, jolla me muinoisin
Oli istuttu iloa lyöden.
Tähän jäimme … ja kumpikin vai'ettiin,
Suviaikojen riemuja muisteltiin.