Et tarvitse päätäsi huolittaa,
Et järkeä vaivata, kuormittaa,
Olet nöyrä ja tottelevainen vaan,
Me eestäsi kylläksi aatellaan.
Viel' oot kovin nuori sä vuosiltas,
Siks ei sun kuunnella huutojas,
Mut vuota ja kärsi ja työtä sä tee,
Sun vaivasi valtio palkitsee».
Sä kuuntelit tuota ja mietit näin:
»Ei liene se niinkään mäntyyn päin;
Sä asema yhteiskunnassa luo
Ja sitten sä murskaa aidat nuo!»
Mut silmiä, poika, jos päässäs ois,
Ne vanhojen kasvoista nähdä vois:
»Nyt, laps, olet vaiti sä kumminkin,
Tuo keino on auttanut ennenkin!»
ERÄÄLLE KAUNOTTARELLE.
Niin musta on tumman tukkasi vyö
Kuin synkin ja pilvisin syksynen yö
Ja helmyet keskeltä suortuvien
Ne välkkyvät tuikkeella tähtöisten.
On hieno sun poskesi pinnaltaan
Kuin keväällä raitojen umput vaan
Ja purppura niillä on hurmaavin
Kuin ruskonen taivas on iltaisin.
Nuo silmäsi suuret ja kirkkaat on
Kuin nousu on Pohjolan auringon
Min pilvien juontehet varjostaa
Kuin katsetta kulmasi kaunistaa.
Suu sulla on pienonen mansikkasuu;
Sen mettä jos juo, niin hullautuu,
Ja kaulasi luntakin valkeemp' on
Ja rintasi kumpu on moitteeton.
Ihanteitaan luojasi kai unelmoi
Juur hetkellä sillä, kun sun hän loi —
Ja työhönsä itsekin hurmaus' niin,
Ett' jäi hältä järkesi — unhoksiin!