Jos hän koputtaisi ovelle, arveli hän, niin hän häiritsisi tunnelmaa, joka nähtävästi oli korkeimmillaan. Häntä, professori Henry Lordia, ei tietenkään haluttanut mennä sisään ja yhtyä seuraan, missä Ossian Popham ja Bill Harmonkin olivat suosittuja vieraita.
Uteliaana hän kierteli taloa kurkistaen sisään kaikista ikkunoista ja asettuen milloin mihinkin asentoon nähdäkseen niin paljon kuin mahdollista eri huoneista. Lopulta hän takkaloimun houkuttelemana vetäytyi perheen arkihuoneen ulkopuolella olevalle pengermälle. Arkihuoneessa roihusi komea tuli ja hänen siinä katsellessaan hiipi Digby hiljalleen sisään, kohenteli halkoja kuin olisi hän ollut talonväkeä, työnsi kekäleitä yhteen kohti, asetti paikoilleen messinkisen ristikkosuojustimen ja pujahti sitten jälleen ulos niin joutuisasti kuin suinkin mahdollista, ettei häneltä menisi paljon hukkaan kesteistä.
"Näyttävät olevan hyvin kotiutuneita täällä", ajatteli herra Lord.
Tuli loimusi iloisena ja kirkkaana. Se valaisi uuninreunustan alapuolella olevaa valkoista laudoitusta sekä eräitä siihen kullalla ja tumman vihreällä maalattuja sanoja. Hän litisti kasvonsa ikkunanruutuun luullen erehtyvänsä, mutta vähitellen kirjaimet esiintyivät selvempinä ja hän luki vaivatta "Tibi splendet focus".
"Joku näyttää täällä tuntevan Horatiusta", ajatteli Henry Lord, filosofian tohtori, harhaillessaan pois pengermältä. "'Sinulle kotiliesi loimuaa'. En huoli mennä sisään niin kauan kuin tuo joukkue on siellä; odottakoot, ja jos menee hyvin myöhäseen, saattaa kait joku lapset kotiin."
Hän kulki pitkin talon syrjää ja jokaisesta ikkunasta hohti kirkasta kynttilän valoa.
"Sinulle kotiliesi loimuaa."
Kymmenistä ikkunoista tulvehti tervetuliaisvaloa. Sen loiste ja tuike suorastaan vainosi häntä, kun hän suuntasi askeleensa omaa synkkää, ilotonta kotiansa kohti. Ehkäpä sittenkin oli parasta hänenkin tämän jälkeen pitää alakerrassa jokin lamppu palamassa merkiksi, että paikka oli asuttu.
"Sinulle kotiliesi loimuaa."
Hän oli muurannut umpeen lukuhuoneensa takan ja tuotattanut itselleen umpinaisen kamiinin, koska oli aivan mahdotonta samaan aikaan hoitaa tulta avonaisessa takassa ja kirjoittaa kirjaa. Hän ei tietänyt, että saattaa kirjoittaa kahta vertaa paremman kirjan puolet vähemmässä ajassa, kun on takkavalkea apuna. Hän ei tuntenut yhtäkään niistä lukemattomista pikkuapulaisista, jotka rientävät luoksemme tällaisista kodikkaista, odottamattomista elähyttämislähteistä.