"Hyvää yötä", huusi Osh tyytyväisyydestä säteillen sivuuttaessaan heidät joitakin minuutteja myöhemmin. "Ei maar Beulahissa ole ennen ollut sellaisia kutsuja kuin nämä meidän. Jos totta puhutaan, niin ei liene koko Mainen valtiossakaan ikinä ollut tällaista lystiä! Hyvää yötä vain! Jos pidän kiirettä, niin tavoitan ehkä vielä Mariankin!"
Hänen ripeä astuntansa ruohoisella polulla kuului vielä hetken aikaa, ja sitten hänen taipuisa tenoriäänensä halkoi kirkasta, tyyntä ilmaa: —
Oi tule, lennä, armahin, käy rientäväisin askelin, kuin nuori hirvi kiitäen luo vuorten yrttirinteisten.
Julia oli mennyt yläkertaan unisen Peter-linnun kanssa, joka Nancyn juhlapäivänä oli saanut ensimmäisen kerran valvoa myöhään. Muut nuoret olivat ryhmittyneet jalavain alle, missä he parittain seisoivat juttelemassa — Olive ja Ralf Thurston, Kathleen ja Cyril Lord, Nancy ja Tom Hamilton. Sitten he erosivat, Tom Hamilton käveli maalaishotelliin nuoren koulunopettajan seurassa, ja Olive ja Cyril kulkivat ketojen poikki Lordien talolle.
Yö oli verrattoman ihana. Ilma oli lämmin, kirkas ja niin tyyni, ettei ainoakaan puun lehti värähtänyt. Taivas oli pilvetön ja kuu paistoi säteilevänä ja loistavana kuin harvoin Pohjolan perillä. Beulahin kimaltelevan joen vesi oli alhaalla ja se virtasi kohisematta sillan alitse. Sillävälin kuin Kathleen ja Julia kampasivat tukkaansa ja miltei joka kamman vedolla päästivät ylistyshuudahduksia illan kutsujen onnistumisesta, oli Nancy suudellut äitiänsä ja hiipinyt hiljaa vuoteeseensa. Kaiken yötä "Myrskyn" säveleet seurasivat häntä unessa. Hänen kädessään tuntui vieraan käden kosketus, tykkänään uusi kosketus, lämmin ja pakottava. Siinä oli jälleen tuo vallaton nelistäminen, kun nelisin rinnatusten tömistettiin pitkin ladon permantoa — hänen sivullaan joku, joka ei milloinkaan ennen ollut ollut siinä — ja hän itse aivan uuden ja huumaavan tunnelman pauloissa, sillä milloin ikinä hänen silmänsä kohtasivat katseen vierustanssijan hilpeistä, mustista silmistä, hän tapasi itsensä niiden syvyyksissä.
Oliko hän lapsi, kun hän kuuli Osh Pophamin huutavan "'Myrskyn' parit paikoilleen!" ja oliko hän nainen kun huudettiin "Yleinen levähdys!" Tuskin hän sitä tiesi. Beulah oli unelma, Keltainen talo oli unelma, tanssi oli unelma, tanssijatoveri oli unelma. Milloin hän luuli olevansa lapsi, joka auttoi isäänsä istuttamaan tulipunaista ruusuköynnöstä, milloin nainen, joka repäsi ruusun ylimmästä oksasta ja antoi sen eräälle, joka tuki hänen säleaitaa kouristavaa kättänsä, eräälle, joka sanoi "Kiitoksia" ja "Hyvää yötä" ihan toisella tavalla kuin kaikki muut.
Kuka oli tuo nuori muukalainen? Oliko hän Beulahin linnan ritari, Keltaisen talon lääniherra, oliko hän Keltainen Vaara, oliko hän hyvä lintu, jolle Carey-äidin poikaset olivat näyttäneet tien kotiin? Unien sekavaa, suloista kiertokulkua jatkui yhä ja Nancyn korvissa soi salaperäisiä lauselmia aivan uudella äänenpainolla puhuttuja: "Eikö Careyn suku tarvitse vielä yhtä tukea lisää?" "Ettekö tahdo antaa minulle ruusua?" ja ennen kaikkea: "Te lähetitte rakkaat terveiset sille Hamiltonin lapsista, joka oli sopivassa iässä, minä olin sopivassa iässä ja minä omaksuin ne."
"Ei rakkautta voi lähettää kirjeessä!" väitteli Nancy unissaan, ja unessa vastasi aina joku: "Älä ole niin varma! Paljon merkillistä tapahtuu kun Carey-äidin sanansaattajat kulkevat merien yli. Etkö muista mitä ne puhuivat Vetten pienokaisten Tomille? — Vetten poikki tulevista lauluista oli yksi suloisempi ja kirkkaampi kuin kaikki muut, sillä se oli nuoren tytön laulu… Ja mitä laulua hän lauloi?… Ole kärsivällinen, pidä silmäsi kirkkaana ja kätesi puhtaina ja päivä on tuleva, jolloin itsekin opit sen laulamaan kaipaamatta kenenkään opetusta."