"Minua ilahuttaa teidän hyvä ajatuksenne heistä, mutta yhtäkaikki he kirjoittavat äidinkieltänsä hyvin huonosti ja muutenkin heillä on peräti huonot yleistiedot."
"Oh, se seikka kyllä korjautuu, kun te saatte enemmän aikaa seurustella heidän kanssaan. (Viides pisto.) Minusta tuntuu, ettei sellaisia salaperäisiä asioita kuin sivistynyttä kieltä ja kulttuuria voida milloinkaan oppia koulussa. Eiköhän se kuulu meidän alaamme, professori Lord!" (Kuudes pisto.) "Oli miten oli, vaikka olette hyvin vaatimaton isä, niin sen kai myönnätte, että Olive on nero?"
"Sitä en ole koskaan huomannut", huomautti hänen isänsä. "En voi tietenkään sallia hänen harjoittelevan millään soittokoneella, sillä tieteellinen työni vaatii hiljaisuutta, mutta en usko hänen välittävänkään soitosta."
"Mutta hän piirustaa ja maalaa aivan hämmästyttävästi, ja hänessä on aivan intohimoista tarmoa ja sen ohessa sellaista keskittymistaitoa ja kiintymistä työhönsä, jota minä en koskaan ole huomannut kenessäkään ilman siihen yhdistyvää suurta kykyä. Minun luuloni on, että hän tulee pääsemään hyvin pitkälle."
"Ei liian pitkälle, toivoakseni", huomautti herra Lord jäätävästi hymyillen. "Olive maalatkoon sametille ja porsliinille niin paljon kuin mielensä tekee, mutta minä en ole mikään nuorten taiteilijattarien suosija."
"Enkä minäkään, ellei lahjakkaisuus osoittaudu niin voimakkaaksi, niin ilmeiseksi, että siihen täytyy kiinnittää huomiota; — mutta nyt en saa kauemmin viivytellä asiani esittämistä enkä pidättää teitä työstänne. Me vietämme tänä iltana kello seitsemän tupaantuliaisia, Olive ja Cyril ovat nyt meillä avustamassa valmistuksissa ja tahtoisin tietää, saavatko he jäädä illalliselle ja voitteko lähettää noutamaan heitä puoli kymmenen tahi kymmenen seutuvilla?"
"Tietysti he saavat jäädä, vaikka luulisin että teidän illallispöytänne tuskin sietää lisäystä."
"Siinä missä jo on viisi, ei haittaa kaksi lisää, siitä vain ruokahalu paranee", sanoi Carey-äiti myhäillen noustessaan.
"Jos sallitte minun noutaa hattuni ja päällystakkini, niin saatan teidät maantielle", sanoi herra Lord astuen eteishalliin. Sitten hän avasi rouva Careylle oven sanoen: "Sallittehan minun kantaa kääröänne?"
Hän ei vähääkään käsittänyt, miksi hän sen sanoi ja miksi hän sen teki. Tämä rouva oli sekaantunut hänen perhe-asioihinsa varsin epäilyttävällä tavalla ja lausunut useita huomautuksia, jotka olisivat kuulostaneet häijynilkisiltä, elleivät olisi tulleet niin kauniista ja miellyttävästä suusta. Rouva Popham ja rouva Harmon olisi vähemmästäkin ajettu ulos ovesta, mutta tässä professori Henry Lord nyt asteli tietä eteenpäin Carey-äidin rinnalla miettien tyytyväisenä, että tämä oli nostanut hänen hartioiltaan raskaan kuorman osoittaessaan aivan käsittämätöntä mielenkiintoa hänen epämiellyttäviä lapsiansa kohtaan. Vielä hän mietti sitäkin, että rouva asteli hyvin joustavasti lyhyessä mustassa puvussaan, että hänen kastanjanruskea tukkansa näytti ihmeteltävän kauniilta mustan huopahatun alta ja että hänen hipiänsä hohti hyvin valkoisena kiiltävää, mustaa ilvespuuhkaa vasten. Jonkinlaista limaista nestettä valui herra Lordin suonissa veren asemesta, mutta professori Henry Lordilla oli siitä huolimatta herkkä kohtansa, ja hän oli tällä hetkellä erinomaisen hyvällä mielellä melkein kuin olisi kirjan kolmas osa jo painovalmiina ja kustantajat vaatimassa sen julkaisemisoikeutta.