"Kas niin, Miranda täti", sanoi tyttö iloisesti, "nyt te varmasti maiskutatte huulianne ja tunnustatte, ettei tämä olekaan mitään randallilaista maitoa, vaan oikeata sawyeriläistä."
"Olettehan te koettaneet minulle kaikkea mahdollista, kerran toisensa jälkeen", sanoi Miranda. "Tämä maistuu tosiaankin melkein hyvältä; mutta soisin sentään, ettet olisi haaskannut tätä kaunista geraaniumia."
"Eihän koskaan voi tietää, mikä on haaskausta", vastasi Rebekka filosofisesti. "Ehkäpä tämä kukka on kauan toivonut saavansa somistaa jonkun illallispöytää. Ei pahoiteta sen mieltä. Minä olen nähnyt kukkien itkevän — varhain aamulla."
Ne salaiset huolet, joihin Jane neiti vihjaili, olivat hyvinkin todellisia, vaikka niitä ei näytetty. Kaksi ja puoli tuhatta dollaria vanhaa Sawyerin perintöomaisuutta oli ollut sijoitettuna erääseen liikeyritykseen, jota muuan tyttöjen isän ystävä hoiti, ja korkoina olivat tädit saaneet tästä yrityksestä sadan dollarin vuositulot. Perheen vanha ystävä oli nyt maannut haudassa jo viiden vuoden ajan, mutta hänen poikansa oli jatkanut liikettä, ja tähän saakka oli kaikki sujunut vanhaan tapaan. Mutta nyt oli odottamatta saapunut kirje, jossa ilmoitettiin, että liike oli joutunut vararikkoon ja että Sawyerin tyttöjen omaisuus oli hävinnyt muiden mukana kuin tuhka tuuleen.
Sadan dollarin vuositulon menettäminen on itsessään kylläkin vähäpätöinen asia, mutta vanhoille Sawyerin sisaruksille se merkitsi sitä eroa, mikä on mukavan toimeentulon ja itsekieltäytymistä vaativan kituuttelun välillä. Tähänkin saakka heidän elämänsä oli ollut niin säästeliästä ja niukkaa, että oli työlästä keksiä enää uusia säästämistapoja; ja isku kohtasi heitä sitä paitsi kaikkein sopimattomimpaan aikaan, sillä Rebekan koulumenot ja täysihoitolamaksut, vaikkeivät ne olleetkaan perin suuret, oli maksettava täsmällisesti ja käteisellä.
"Voimmeko me todellakin vielä jatkaa?" kysyi Jane itkien vanhemmalta sisareltaan. "Eikö meidän ole pakko luopua aikeistamme ja selittää tytölle syyt?"
"Me olemme kerran tarttuneet auran kurkeen emmekä saa kurkistella taaksepäin", vastasi Miranda katkerimpaan sävyynsä. "Me olemme ottaneet tytön pois kotoaan ja luvanneet kasvattaa hänet, ja nyt meidän on täytettävä lupauksemme. Minun tietääkseni Aurelia ei voi vielä moneen vuoteen toivoa apua muilta kuin Rebekalta. Hanna uhraa kaiken aikansa ja jokaisen ajatuksensa sulhaselleen, ja kun hän menee naimisiin, ei hän enää kuule eikä näe äitiään. John kuvittelee, että hänen täytyy pyrkiä lääkäriksi eikä maanviljelijäksi. Ikään kuin ihmisillä nykyään ei muutenkin olisi kylläksi tauteja niskassaan, kyllä hautaan pääsee ilman nuorten lääkärien apuakin. Ei, Jane; meidän on laahustettava eteenpäin ja säästettävä ja koetettava tulla toimeen korkoinemme niin hyvin kuin voimme. Mutta pääomaa emme saa ruveta syömään, käyköön sitten kuinka hyvänsä."
"Pääoman syöminen" oli useimpien säästäväisten uusenglantilaisten naisten mielestä rikos, jota katalampia olivat vain murhapoltto, ryöstö ja tappo; ja tätä katsantotapaa noudatettiin yleensä liiankin tunnollisesti terveen järjen kannalta ajatellen — esimerkiksi juuri tässä tapauksessa kaksi kuudenkymmenen ikäistä naista olisi hyvällä syyllä voinut hädän hetkellä hiukan lohkaista pienistä säästöistään.
Rebekka, jolla ei ollut aavistustakaan näistä perheen liikeasioista, huomasi vain tätiensä käyvän päivä päivältä säästäväisemmiksi. Lihaa ja kalaa ostettiin nyt harvemmin; nainen, joka viime vuosina oli käynyt heillä kahdesti viikossa pesemässä, silittämässä ja siivoamassa, sai sanan, ettei häntä enää tarvittu; vanhat, menneenvuotiset hatut harjattiin ja muokattiin uudelleen kuntoon. Portlandiin tai Moderationiin tehdyt virkistysmatkat jäivät pelkiksi muistoiksi. Tarkkuus kehittyi vähitellen huippuunsa, mutta vaikka Miranda tänä aikana olikin niin tyly ja taipumaton ja itsepäinen kuin nainen suinkin voi olla, ei hän sentään kertaakaan vihjannut sisarentyttärelleen, että tämä oli heille vastuksina. Siten tämä Sawyerin talon onnettomuus vaikutti Rebekan elämään vain siten, ettei hän voinut toivoakaan vanhojen pukujensa, hattujensa ja päällystakkiensa vaihtumista uusiin.
Mutta Hopeapurolla sattuneita vastoinkäymisiä ei sen sijaan käynyt salaaminen, sillä ne eivät siellä rajoittuneet yhteen ainoaan murheelliseen lukuun, vaan kehittyivät kokonaiseksi jatkoromaaniksi, joka ei päättynyt koko vuotena. Perunanviljelys epäonnistui; omenasadosta ei maksanut vaivaa puhuakaan; heinät oli korjattava märkinä ja ne pyrkivät pilaantumaan. Aureliaa vaivasi päänhuimaus ja Mark oli taittanut nilkkaluunsa. Kun tämäntapainen onnettomuus nyt sattui pojalle jo neljännen kerran, kysyi Miranda, montako luuta ihmisruumiissa on, "jotta voisi arvata, milloin Mark ehtii taittaa ne kaikki". Kiinnityslainan koron maksuaika, painajainen, joka oli puristanut kaiken ilon Randallien perheestä, oli ollut ja mennyt — ensimmäisen kerran koko neljäntoista vuoden aikana sattui, etteivät he saaneet haalituksi kokoon vaadittavia neljääkymmentäkahdeksaa dollaria. Näköpiirissä oli yksi ainoa valopilkku, Hannan kihlautuminen nuoren Will Melvillen kanssa, joka omisti hyvässä kunnossa olevan talon ja oli kokonaan oma herransa. Hanna oli niin tyytyväinen omiin odottamatta valjenneihin tulevaisuudentoiveisiinsa, että hän tuskin ymmärsi äidin huolia. Hanna oli ollut kivitalossa vieraisilla viikon päivät, ja Miranda uskoi myöhemmin Janelle kahdenkeskisesti saaneensa Hannasta sellaisen käsityksen, että tyttö on tunteeton kuin männyn kaarna sekä lisäksi arveluttavan itsekäs.